Perintäviikko osa 2: Maksumuistutus vai maksuvaatimus?

Lähtökohta on, että lasku tulee maksaa viimeistään eräpäivänä. Jos laskua ei ole maksettu eräpäivään mennessä, velkoja lähettää laskusta maksumuistutuksen. Maksuvaatimuksesta on kyse, kun esimerkiksi perintätoimisto vaatii velkojan puolesta saatavan maksamista eli perii velkojan saatavaa velalliselta.

Kuluttajasaatavan ollessa kyseessä maksuvaatimusta ei saa antaa tai lähettää ennen kuin velallista on saatavan erääntymisen jälkeen muistutettu saatavasta ja maksumuistutuksen esittämisestä tai lähettämisestä on kulunut vähintään 14 päivää.

Yrityssaatavan osalta ei ole lakiin perustuvaa velvollisuutta lähettää maksumuistutusta, mutta laskusta on hyvä muistuttaa.

Kuluttajasaatavan maksuvaatimuksesta perintäkulut ovat 14 euroa, kun saatavan määrä on enintään 100 euroa. Perintäkulut maksuvaatimuksesta ovat 24 euroa, kun saatavan määrä on yli 100 euroa, mutta enintään 1.000 euroa. Yli 1.000 euron saatavasta maksuvaatimuksen lähettämisestä voidaan vaatia 50 euron perintäkulut.

Yrityssaatavien perinnässä perintäkulujen on oltava kohtuulliset. Kun perintäkuluja ei ole tämän tarkemmin määritelty, se johtaa siihen, että kohtuulliselle määrälle voidaan esittää monta tulkintaa. Aluehallintovirasto on ottanut kantaa joihinkin vaadittuihin perintäkuluihin. Esimerkiksi 264 euron perintäkulut kahdesta maksuvaatimuksesta katsottiin kohtuuttomaksi, kun perintäyhtiö ei pystynyt osoittamaan yksilöityä selvitystä, mistä perintäkulut olivat aiheutuneet. Velan pääoman määrä oli mainitussa tapauksessa ollut vain 348 euroa.

Maksumuistutuksen tai maksuvaatimuksen ja perintäkulujen maksamatta jättäminen voi aiheuttaa sen, että asia siirtyy oikeudelliseen perintään. Jos saatavassa on velallisen mukaan epäselvyyttä tai perintäkulut ovat kohtuuttomat, erimielisyyden voi saattaa yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Aluehallintovirasto ei voi alentaa perittyjä perintäkuluja tai määrätä perintätoimistoja maksamaan korvauksia mahdollisista vahingoista.

Oikeudellisesta perinnästä kerromme lisää huomenna.

Perintäviikko osa 1: Perinnän luvanvaraisuus ja valvonta

Perintätoimintaa säätelee laki saatavien perinnästä eli perintälaki. Laissa on erityisesti säännöksiä kuluttajasaatavien perintään liittyen, mutta laki sisältää useita säännöksiä myös yritysperintään liittyen.

Perintä on Suomessa luvanvaraista toimintaa. Etelä-Suomen aluehallintovirasto (AVI) myöntää toimiluvat perintätoiminnan harjoittamiseen ja valvoo perintätoimintaa. Virheellisen menettelyn vuoksi aluehallintovirasto voi antaa perintätoimistolle varoituksen tai vakavissa tapauksissa peruuttaa sen toimiluvan. Asianajajilta ei edellytetä erillistä perintälupaa, koska asianajajaliitto valvoo muutenkin asianajajien toimintaa.

Vanhentunutta saatavaa ei saa periä. Lähtökohtaisesti saatava vanhenee kolmessa vuodessa ellei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu.

Huomenna käsitellään maksumuistutuksia ja maksuvaatimuksia sekä perintäkuluja.

Kuka valvoo toimintaa?

Asianajajia, julkisia oikeusavustajia ja luvansaaneita oikeudenkäyntiavustajia eli lupalakimiehiä valvoo Asianajajaliiton yhteydessä toimiva itsenäinen ja Asianajajaliitosta riippumaton valvontalautakunta ja valvontayksikkö. Valvonta kuuluu lautakunnan ja yksikön lakisääteisiin tehtäviin. Valvontalautakuntaan ja sen toimintaan voi tutustua valvontalautakunnan internetsivulla: www.valvontalautakunta.fi

Jos asiakas on tyytymätön asianajajan, julkisen oikeusavustajan tai lupalakimiehen toimintaan, hän voi tehdä kantelun valvontalautakunnalle. Kantelumenettely on maksuton. Valvontalautakunnan internetsivuilla on ohjeet siitä, miten kantelumenettelyn prosessi etenee ja miten kantelun voi tehdä.

Luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien valvonta kuuluu myös oikeuskanslerille ja oikeudenkäyntiavustajalautakunnalle.

Ensisijaisesti on hyvä kuitenkin pyrkiä sovinnolliseen ratkaisuun ja ilmoittaa tyytymättömyytensä asian hoitaneelle juristille.

 

 

 

Asianajaja, juristi, varatuomari – oikeudellisia palveluja tarjotaan monilla nimikkeillä

Juristilla tai lakimiehellä tarkoitetaan yleensä oikeustieteen maisterin (OTM) tasoisen tutkinnon suorittanutta henkilöä. Alemman oikeustieteellisen korkeakoulututkinnon suorittanutta henkilöä kutsutaan oikeusnotaariksi (ON). OTM-tasoinen juridinen koulutus on edellytyksenä tiettyihin tehtäviin, kuten tuomarin virkaan. Juridisen koulutuksen saaneita henkilöitä toimii oikeudellisten tehtävien lisäksi kuitenkin monissa muissakin tehtävissä eri toimialoilla.

Asianajajalla tarkoitetaan sellaisia lakimiehiä, jotka ovat asianajajaliiton jäseniä ja heidät on merkitty asianajajaluetteloon. Nimike on suojattu ja sitä saa käyttää vain edellä mainitun jäsenyyden perusteella. Asianajajilta edellytetään muun muassa vähintään 25 vuoden ikää ja neljän vuoden työkokemusta.

Julkisia oikeusavustajia työskentelee avustajan tehtävissä valtion oikeusaputoimistoissa. Julkisen oikeusavustajan tehtävän kelpoisuusedellytyksenä on OTM-tasoisen tutkinnon suorittaminen ja riittävä kokemus asianajajan työstä tai tuomarin tehtävien hoitamisesta.

Lupalakimiehellä tarkoitetaan luvan saanutta oikeudenkäyntiavustajaa. Luvan saamisen edellytyksenä on muun muassa OTM-tasoisen tutkinnon suorittaminen ja riittävä perehtyneisyys avustajan tehtävistä. Perehtyneisyys voidaan hankkia esimerkiksi vähintään 1 vuoden soveltuvalla työkokemuksella tutkinnon suorittamisen jälkeen.

Oikeudenkäyntiasioissa ulkopuolisen tahon avustajana ja edustajana voivat pääsääntöisesti toimia vain asianajajat, julkiset oikeudenkäyntiavustajat ja lupalakimiehet.

Tuomarilla tarkoitetaan tuomarin tehtävissä toimivia henkilöitä. Kaikilta tuomariksi nimitettäviltä henkilöiltä edellytetään vähintään OTM-tasoista tutkintoa ja riittävää perehtyneisyyttä viran menestykselliseksi hoitamiseksi.

Varatuomarilla tarkoitetaan tuomioistuinharjoittelun suorittanutta henkilöä. Tuomioistuinharjoittelu suoritetaan yleensä käräjäoikeudessa tai sen lisäksi osittain hovioikeudessa tai hallinto-oikeudessa. Tuomioistuinharjoittelu kestää 1 vuoden.

Välimiehellä tarkoitetaan välimiesmenettelylain mukaisessa menettelyssä asiassa ratkaisijan roolissa toimivaa ja ratkaisun antavaa henkilöä. Välimiehen kelpoisuusedellytyksenä ei lain mukaan ole juridinen koulutus vaikka välimiehet usein ovatkin asiasta riippuen vähintään OTM-tasoisen koulutuksen saaneita henkilöitä.

Lähteet

Asianajajaliiton säännöt
Laki asianajajista 496/1958
Laki luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista 715/2011
Laki tuomareiden nimittämisestä 205/2000
Laki valtion oikeusaputoimistoista 258/2002
Valtioneuvoston asetus tuomioistuinharjoittelusta 1043/2011

Hinta vai hinta-arvio: paljonko ostajan kuuluu maksaa?

Sekä palvelujen että irtainten esineiden kaupassa lähtökohtana on, että ostajan on maksettava palvelusta tai esineestä sovittu hinta. Osapuolet voivat sopia hinnasta vapaasti. Jos hinnasta ei ole sovittu, ostajan on maksettava esineestä tai palvelusta olosuhteet huomioiden kohtuullinen hinta (kauppalaki 45 §, kuluttajansuojalaki 5:23 ja 8:24).

Eräistä kuluttajapalveluista on säännöksiä kuluttajansuojalain 8 luvussa. Säännökset soveltuvat muun muassa irtaimia esineitä ja rakennuksia koskeviin työsuoritteisiin, kuten ajoneuvon korjaukseen tai pieneen remonttiin. Näissä kuluttajapalveluissa palvelun lopullinen hinta saa ylittää toimeksisaajan antaman hinta-arvion enintään 15 %. Tilaaja ja toimeksisaaja voivat kuitenkin erikseen sopia siitä, kuinka paljon annettu hinta-arvio saadaan ylittää. Hinta-arvion katsotaan tarkoittavan kokonaishintaa, jollei toisin ole sovittu. Jos asiassa syntyy erimielisyys siitä, onko kyseessä ollut esimerkiksi hinta-arvio vai enimmäishinta, toimeksisaajan on näytettävä väitteensä toteen. Suuremmissa rakennusurakoissa sovellettavaksi voivat 8 luvun sijaan tulla kuluttajasuojalain 9 luvun säännökset.

Tekijänoikeusviikko osa 5: Hyvityksen määrä vertaisverkkojakelussa

Hyvitys on tuottamuksesta riippumatonta ankaraa korvausvastuuta (HE 32/1984). Hyvitysvelvollisuus seuraa suoraan tekijänoikeuslain vastaisesta toiminnasta. Jos teosta käytetään tahallisesti tai tuottamuksesta, hyvityksen lisäksi on suoritettava korvaus kaikesta muustakin menetyksestä (TekijäL 57.2 §). Säännöksen sanamuoto näyttäisi viittaavan siihen, että myös hyvitys on korvausta jostain menetyksestä.

Vastoin lakia tapahtuvasta teoksen kappaleen valmistamisesta yksityistä käyttöä varten on hyvitysvelvollisuus vain siinä tapauksessa, että kappaleen valmistaja on tiennyt tai hänen olisi pitänyt tietää, että kopioitava aineisto on saatettu yleisön saataviin vastoin tekijänoikeuslakia (TekijäL 57 §). Siinä tapauksessa, että rikkeen tekijä jakaa teosta edelleen muiden käyttöön, on hän vastuussa myös näiden kappaleiden valmistamisesta.

Hyvityksen määrä teosten jakamisessa voidaan laskea kaavalla:

Kappalemäärä * hinta (* kohtuullistaminen) = hyvitys

Korkeimman oikeuden ratkaisuissa yhden kappaleen hyvityksen määräksi (ns. normaalikorvaus) on lähtökohtaisesti katsottu se määrä, jolla loukkauksen tekijä olisi ollut oikeutettu saamaan kappaleeseen käyttöoikeuden (KKO 1989:87, KKO 1995:202, KKO 2010:47). Määrästä voidaan tehdä verojen ja oikeudenhaltijan säästämien kustannuserien vähennyksiä, jotka eivät tule hyvityksellä korvattavaksi. Hinnan määrittämisen lähtökohtana tulisi olla hinnoittelu siinä jakelutavassa, joka lähinnä vastaisi loukkauksessa toteutunutta menettelyä (KKO 2010:47).

Jos oikeudenhaltija väittää hyvitysmäärän perustuvan kappalemäärään, tämän tulee osoittaa jaettujen kappaleiden määrä. Jos kappalemäärän väitetään esimerkiksi vastaavan vertaisverkossa olevan parven (ts. teosta jakavat ja lataavat käyttäjät) käyttäjien lukumäärää, montako kertaa teosta on siis tosiassa jaettu tai teoriassa voitu jakaa? Otetaan esimerkki: teosta jaetaan parvessa, johon kuuluu 500 käyttäjää. Jotta kaikki saisivat teoksesta kappaleen, tulisi kappaleita tehdä yhteensä parven käyttäjien lukumäärän verran, siis 500kpl. Jos yksi käyttäjä vastaisi yksin kaikkien kappaleiden jakamisesta parvessa, olisi kappalemäärä hyvityksen laskukaavassa 500. Jos jakajia on parvessa enemmän, on jakomäärä tätä alhaisempi.

Tehdään muutama oletus esimerkin laskemiseksi. BitTorrent-teknologian toimintaperiaatteen pohjalta voidaan olettaa, että kaikki parven käyttäjät osallistuvat sekä tiedoston lataamiseen että jakamiseen. Voidaan myös olettaa, että kaikki käyttäjät jakavat ja lataavat tiedostoa samassa suhteessa toisiinsa nähden. Oletuksien taustalla on ajatus löytää jokin peruslähtökohta, ellei muuta pystytä asiassa esitetyllä näytöllä osoittamaan. Esimerkiksi vahingonkorvaussääntelyssä lähtökohta on, että jos vahingosta on vastuussa useampi henkilö, vahingonaiheuttajat vastaavat vahingosta keskinäisessä suhteessaan pääluvun mukaan jaettuna (esim. 2 vahingontekijää, molemmat vastaavat ½ osasta vahinkoa), ellei muuta näytetä. Samaa periaatetta mukaillen jokainen parven käyttäjistä osallistuu jokaiseen kappaleen valmistamiseen osuudella 1/parven käyttäjien lukumäärä. Esimerkin tapauksessa siis osuudella 1/500. Kun kappaleita tehdään yhteensä 500, jokaisen käyttäjän yhteenlaskettu osuus kaikkien kappaleiden jaossa on siis 1/500 * 500 = 1. Tosiasiassa jakomäärät vaihtelevat useista syistä eri käyttäjien välillä.

On huomattava, että käyttäjien lukumäärä parvessa tietyllä hetkellä perustuu pistemäiseen havaintoon yllä mainitussa esimerkissä. Todellisuudessa käyttäjien määrä vaihtelee jatkuvasti. Suoraviivainen kaava antaa kuitenkin suuntaa siitä, millaisessa suhteessa tiedostoa jaetaan eri käyttäjien välillä. Esitetyn laskelman perusteella käyttäjä jakaa parven koosta riippumatta yhden kopion, jos parven käyttäjämäärä pysyisi samana koko jakamisen ajan. Jos pistemäisiä havaintoja parven koosta tehdään perättäisinä päivinä, saatettaisiin väittää, että useaan otteeseen havaittu sama käyttäjä on jokaisessa havaintohetkellä havaitussa parvessa jakanut yhden kopion esitettyyn kaavaan perustuen. On kuitenkin mahdollista, että parviin osallistuu samoja käyttäjiä perättäisinä havaintohetkenä, jolloin todellinen jakomäärä on jäänyt havaittua käyttäjien kokonaismäärää pienemmäksi. Mitä lyhyempi aika havaintojen välillä on, sitä todennäköisemmin osa parven käyttäjistä on samoja.

Käyttäjän potentiaalisesti jakamien kappaleiden määrää rajoittaa käytännössä hänen internet-yhteytensä nopeus ja parveen liittyneenä oltu aika. Esimerkiksi yhden gigatavun (1GB) kokoista tiedostoa voi 24/1Mbit (tiedonsiirtonnopeus sisään/ulos) ADSL yhteyden avulla teoriassa jakaa yhden vuorokauden aikana enintään:

24[h] / (1[GB] * 1024[MB/GB] * 8[bit/B] / 1[Mbit/s] / 3600[s/h]) = ~10,5 täysikokoista kappaletta

Jos parvessa on mukana käyttäjiä, jotka vain jakavat tiedostoa, mutta eivät lataa sitä, vähentää se vastaavasti parvessa syntyvien kopioiden määrää parven koosta tehdyn havainnon jälkeen. Jos tiedostoa pelkästään jakavia käyttäjiä on esimerkiksi 200 kpl, kopioita 500 käyttäjän parvessa syntyy enää 300.

Jos yksityisoikeudellisen saatavan määrästä ei ole saatavissa uskottavaa näyttöä taikka se olisi saatavissa vain vaikeuksin tai asian laatuun nähden kohtuuttomilla kustannuksilla tai kohtuuttomalla vaivalla, tuomioistuin arvioi sen määrän (OK 17:2). Arviointisäännöstä joudutaan tässä tapauksessa soveltamaan ainakin silloin, kun levitettyjen kappaleiden määrästä tai kappaleen hinnasta ei ole tietoa.

Hyvityksen määrää voi olla tarpeen kohtuullistaa. Jos jakelussa ei ole kyse ansiotarkoituksellisesta toiminnasta, hyvityksen määrääminen suoraan myyntihintojen ja kopiomäärien pohjalta ei ole asianmukaista (KKO 2010:47). Korkein oikeus on kyseisessä ratkaisussaan huomioinut myös todennäköisyyden, etteivät kaikki käyttäjät olisi hankkineet vastikkeellisesti kopioimiaan teoksia. Tästä johtuen jakelu ei suoraan ole voinut vähentää teosten myyntiä latauskertojen osoittamalla määrällä. Ratkaisussa KKO 2010:47 kohtuullisen hyvityksen määräksi katsottiin 15 % oikeudenhaltijoiden vaatimista vähittäismyyntihintoihin pohjautuvista määristä muiden kuin musiikkiteosten (esim. elokuvien) osalta.

Tekijänoikeusviikko osa 4: Todistelu ja todisteiden arviointi

Oikeudenkäymiskaaren 17:2 §:n mukaan riita-asiassa asianosaisen on näytettävä ne seikat, joihin hänen vaatimuksensa tai vastustamisensa perustuu. Tämä tarkoittaa sitä, että osapuolen on esitettävä omien väitteidensä tueksi todisteita. Säännös ei suoraan ratkaise kysymystä todistustaakan jakautumisesta asianosaisten välillä. Todistustaakan asettaminen osapuolelle tarkoittaa samalla osapuolen riskiä siitä, että seikka jääkin ilman riittävää näyttöä. Säännös ilmaisee sen lähtökohdan, että todistustaakka voi olla paitsi kantajalla myös vastaajalla. Yleispätevää sääntöä todistustaakan jakautumisesta riita-asiassa ei ole (HE 46/2014). Oikeudenkäymiskaaren 17:5 §:n mukaan sellaisista seikoista ei tarvitse esittää todisteita, joista osapuolet ovat yhtä mieltä tai seikoista, jotka asianosainen on tunnustanut. Tunnustus on sovintokelpoisissa riita-asioissa osapuolta sitova (OK 17:5).

Riita-asioissa ongelmaksi muodostuu usein se, kumpi osapuoli on mistäkin seikasta näyttövelvollinen. Lisäksi on harkittava, kuinka vahvaa näyttöä edellytetään sille, että seikka on tullut näytetyksi. Seikan asettaminen tuomion perustaksi edellyttää, että asianosainen on esittänyt siitä uskottavan näytön (OK 17:2). Käytännössä näyttökynnys sallii aina pienemmän tai suuremman epävarmuuden olemassaolon. Näyttökynnys on riita-asioissa alempi kuin rikosasioissa, mutta korkeampi kuin todennäköiset syyt (HE 46/2014). Kynnyksen korkeutta on kuvattu ilmaisulla ”jonkinlainen järkevä näyttöenemmyys”. (Lappalainen, näytön arviointi)

Näyttövelvollisen osapuolen on siis annettava riittävä näyttö, jotta seikka tulee näytetyksi. Vastatodistelua esittävältä osapuolelta ei yleensä edellytetä yhtä vahvaa näyttöä. Suhteellisen heikkokin vastanäyttö saattaa riittää heikentämään toisen osapuolen esittämää näyttöä sen verran, ettei seikkaa enää katsota tulleen näytetyksi. Molempien osapuolten intressissä on kuitenkin esittää asiassa mahdollisimman hyvä näyttö, jotta hänen kantansa voitaisiin katsoa asiassa oikeaksi. (Lappalainen, näytön arviointi) Vastakkaisia todisteita ja todistelua arvioitaessa suuri painoarvo on sillä, kumman osapuolen esittämän näytön katsotaan olevan uskottavampi.

Lähtökohtana todistelun arviointiin on tuomioistuimen oikeus vapaasti harkita esitettyjen todisteiden arvo. Tuomion perusteluissa on ilmoitettava, mihin seikkoihin ja oikeudelliseen päättelyyn ratkaisu perustuu. Perusteluissa on myös selostettava, millä perusteella riitainen seikka on tullut näytetyksi tai jäänyt näyttämättä (OK 24:4). Harkinnan lopputuloksen tulee olla sellainen, että oikeudenkäynnin ulkopuoliset henkilöt voivat pitää ratkaisua perusteltuna (Tirkkonen s. 94).

Näyttönä otetaan huomioon kaikki, mitä osapuolet ovat asiassa esittäneet. Tuomioistuimen tulee myös ottaa huomioon sellainen aineisto, joka on lain puitteissa tullut sen tietoon todistelun ulkopuolella. Tähän kuuluu kaikki, mitä asianosaisten lausumissa tai muussa prosessiin kuuluneessa käyttäytymisessä on tullut ilmi. Esimerkiksi sillä voi olla merkitystä, jos osapuoli ilman pätevää syytä jättää saapumatta tuomioistuinkäsittelyyn. (Lappalainen, vapaa todistelu)

Todisteilla pyritään osoittamaan väitetty teko tai tapahtuma tekohetkellä. Jälkikäteen tehdyt havainnot eivät välttämättä osoita tekohetken tapahtumia. Jos esimerkiksi autoa on vahingoitettu tiistaina, henkilön läsnäolo auton lähettyvillä keskiviikkona ei osoita henkilöä vahingontekijäksi. Sama ajattelutapa koskee vertaisverkkotapauksissa esittävää todistelua. Jos esimerkiksi väitetään henkilön langattoman lähiverkkoyhteyden olleen kaikkien käytettävissä (ts. avoin) helmikuussa 2015, sillä ei ole merkitystä, onko yhteys tällä hetkellä avoin vai ei.

Jos tekijänoikeuden haltija väittää liittymänhaltijan saattaneen yleisön saataville tekijänoikeudenalaista materiaalia, tekijänoikeuden haltijan tulee osoittaa, että näin on tapahtunut ja että liittymänhaltijan on tehnyt väitetyn loukkauksen. Toisaalta jos liittymän haltija väittää lähiverkkoyhteyden olleen avoin tiettynä ajankohtana, hänen tulee esittää väitteensä tueksi riittävä näyttö. Näytön esittäminen kauan sitten vallinneista olosuhteista on usein lähes mahdoton tehtävä. Usein on hankala edes esimerkiksi muistaa mitä on tehnyt 6-12 kuukautta sitten tiettynä päivänä. Muistatko, mitä teit esimerkiksi 25.2.2015?

Jos liittymänhaltijan todetaan olevan vastuussa tekijänoikeuden loukkauksesta, mikä on oikea hyvityksen määrä? Jos hänen todetaan aiheuttaneen tekijänoikeuden haltijalle vahinkoa, kuinka paljon vahingonkorvausta tulisi maksaa? Tästä jatkamme huomenna.

Lähteet

Lappalainen Juha, V Todistelu teoksessa Prosessioikeus, Talentum e-kirja
Tirkkonen Tauno, Suomen siviiliprosessioikeus II, 1977

Tekijänoikeusviikko osa 3: Oikeudenhaltijan vaatimukset ja asian selvittely

Kun oikeudenhaltija on saanut internet-liittymän haltijan yhteystiedot teleoperaattorilta, miten asian selvittely jatkuu?

Sopiva vertauskohta löytyy vahingonkorvaustilanteesta: vahingon aiheuduttua otetaan yhteyttä henkilöön, joka tietää asiasta tai jonka epäillään aiheuttaneen vahingon. Tekijänoikeusloukkauksen tapauksessa on loogista lähteä selvittämään asiaa sen henkilön kanssa, jonka internet-liittymän kautta oikeudenhaltijan mielestä tekijänoikeusloukkaus on tapahtunut. Oikeudenhaltija voi lähettää liittymän haltijalle esimerkiksi kirjeen asian selvittämiseksi tai maksuvaatimuksen esittämiseksi, mikäli liittymän haltija on oikeudenhaltijan mielestä tehnyt oikeudenloukkauksen.

Jos kirjeensaaja ei ota yhteyttä lähettäjään, todennäköisiä syitä siihen ovat, että hän ei ole joko tehnyt väitettyä loukkausta tai hän ei ole syystä tai toisesta halukas asiaa selvittämään. Kirjeensaaja saattaa myös ilmoittaa, ettei ole vastuussa rikkeestä eikä suostu suorittamaan hyvitystä. Tekijänoikeuden haltijan on tällöin päätettävä, miten asiassa edetään. Jos oikeudenhaltija ei ole saanut lähettämänsä kirjeen perusteella maksua eikä muutenkaan selvyyttä asiaan, vaihtoehtona on joko jättää asian selvittely siihen tai jatkaa sitä oikeusteitse.

Jos kirjeensaaja on tehnyt mainitun tekijänoikeusloukkauksen ja on sen valmis myöntämään sekä halukas tekemään asiassa sovinnon, osapuolet voivat sopia asian ilman oikeudenkäyntiä. Sovintosumma voi sijoittua mihin tahansa alkuperäisen, täysimääräisen vaatimuksen ja nollan euron välille. Osapuolet voivat sopia hyvityksen määrästä vapaasti (Tekijänoikeusneuvoston lausunto 2009:16). Tekijänoikeuden haltijan mahdollisessa oikeudenkäynnissä vaatima täysimääräinen hyvitys tulisi olla kirjeensaajan tiedossa, jotta hän voi arvioida tarjottujen sovintoehdotusten kohtuullisuutta.

Jos asiassa ei päästä sovintoon ja oikeudenhaltija vie asian tuomioistuimen ratkaistavaksi, tuomioistuin ratkaisee asian arvioituaan asiassa esitetyn näytön. Näytön arviointiin palataan huomenna.

Tekijänoikeusviikko osa 2: Markkinaoikeus ja yhteystietojen luovuttaminen

Miksi markkinaoikeus velvoittaa operaattorit luovuttamaan yksityishenkilöiden yhteystietoja? Onko tekijänoikeutta loukattu sillä tavoin, että tiedot tulee luovuttaa?

Tietojen luovuttamista koskevissa hakemuksissa luovutuspyyntöä on perusteltu sillä, että kyseisten käyttäjien internet-liittymien kautta on merkittävissä määrin saatettu tekijänoikeuden alaista materiaalia yleisön saataviin BitTorrent-vertaisverkossa. BitTorrent-jakelu tapahtuu suoraan kahden tai useamman käyttäjän välillä. BitTorrent-käyttäjät löytävät toisensa niin sanotun parven (swarm) kautta. Parven muodostavat samaa tiedostoa jakavat ja lataavat käyttäjät.

BitTorrent-parveen voi ainakin teoriassa liittyä kuka tahansa, jos liittymistä ei ole mitenkään rajoitettu. Markkinaoikeuden mukaan (esim. MAO Dnro 2015/353, 2015/375, 2015/509) tällaisen avoimen jakelukanavan käyttö vastaa tekijänoikeuslain 2 §:ssä tarkoitettua teoksen saattamista yleisön saataviin. Näin on, vaikka parveen ei olisi liittynyt yhtäkään lataajaa. Jos teos saatetaan yleisön saataviin ilman tekijän lupaa, on kyseessä tekijänoikeuden loukkaus. Loukkauksen vakavuus ja merkittävyys riippuu muun muassa siitä, kuinka monen käyttäjän saataville teos on tosiasiassa saatettu.

Markkinaoikeus on edellä mainituissa yhteystietojen luovutusta koskevissa ratkaisuissaan katsonut, että tekijänoikeuden haltijan näkökulmasta asiassa on merkityksellistä myös se, paljonko teosta on kokonaisuutena jaettu. Tekijänoikeuslain tietojen luovutusta koskevassa 60 a §:ssä mainittu merkittävyyskynnys on lähtökohtaisesti asetettu koskemaan yksittäisen tekijänoikeuden loukkauksen merkittävyyttä. Merkittävyys on arvioitava tapauskohtaisesti asiaan vaikuttavat olosuhteet huomioiden. Markkinaoikeus onkin todennut, että yksittäistapauksen arvioinnissa ei voida jättää täysin ottamatta huomioon olosuhteena sitä, paljonko teosta on kokonaisuudessaan jaettu.

Merkittävyyskynnyksen ylittymistä ei ole arvioitu pelkästään yksittäisen tekijänoikeuden loukkauksen vakavuudella, vaan loukkauksen vakavuutta on verrattu yhteystietojen luovuttamisesta aiheutuviin haittoihin. Tässä arvioinnissa markkinaoikeus on päätynyt siihen, että tietojen luovutuksesta yksityishenkilölle aiheutuvat haitat eivät ole niin merkittäviä kuin tietojen luovuttamista puoltavat syyt. Tietojen luovuttaminen on käytännössä välttämätöntä mahdollisen tekijänoikeudellisen loukkauksen selvittämiseksi.

Ratkaisuissa ei ole tarkasteltu tietojen luovutuksesta aiheutuvia haittoja kollektiivisesti vaan yksittäistapauksina. Syynä on se, että vaikka yhdellä hakemuksella haettaisiin useiden henkilöiden yhteystietoja luovutettavaksi, myönteisestä luovutuspäätöksestä mahdollisesti aiheutuvat haitat kohdistuvat aina yksilöihin. Hakemuksen tehneet ovat ilmoittaneet hakemuksessaan sitoutuvansa siihen, ettei näin saatuja tietoja luovuteta Suomen ulkopuolelle. Markkinaoikeus on lisäksi todennut, että tietoja saa käyttää vain väitettyjen loukkausten selvittämiseen ja vaatimusten esittämiseen. Tiedot saanutta tahoa sitoo myös vaitiovelvollisuus ja hyväksikäyttökielto saamistaan tiedoista (tietoyhteiskuntakaari 136 §, aiemmin sähköinen tietosuojalaki 5 §).

Tietojenluovutuspäätöksiin voi hakea muutosta, mikäli Korkein oikeus myöntää valitusluvan. Muutosta voivat hakea vain asianosaiset. Asianosaisia eivät ole ne, joiden tietoja on luovutettu.

Kun tekijänoikeuksien haltija on markkinaoikeuden päätökseen nojaten saanut yhteystiedot teleoperaattorilta, seuraavaksi otetaan yhteyttä liittymän haltijaan. Mitä sitten tapahtuu, se selviää huomenna.