korkein oikeus

Riita-asioiden käsittelyajat eri oikeusasteissa vuonna 2016

Oikeusministeriö on julkaissut 31.3.2017 tuomioistuinten työtilastot vuodelta 2016, josta ilmenee eri oikeusasteiden keskimääräiset käsittelyajat.

Julkaisun mukaan käräjäoikeuksiin saapui noin 4 000 asiaa vähemmän kuin vuonna 2015. Kaikkien asioiden yhteenlaskettu määrä oli 488 033, joista ratkaistuja riita-asioita oli 356 925. Laajojen riita-asioiden keskimääräinen käsittelyaika käräjäoikeuksissa oli 12,3 kuukautta, kun vuonna 2015 se oli 9,3 kuukautta. Vuoden 2016 tavoitteeksi asetettu 9,4 kuukautta ylitettiin lähes kolmella kuukaudella.

Hovioikeuksien keskimääräinen käsittelyaika pysyi lähestulkoon samana kuin edellisenä vuonna. Kaikkien asioiden keskimääräinen käsittelyaika oli 6,0 kuukautta ja riita-asioiden 7,3 kuukautta. Hovioikeudet antoivat yhteensä 9 552 ratkaisua ja vireillä oli noin 960 asiaa vähemmän kuin vuonna 2015. Vuonna 2015 keskimääräinen käsittelyaika hovioikeuksissa oli 6,1 kuukautta.

Korkeimmassa oikeudessa valituslupahakemuksen käsittelyaika oli 5,4 kuukautta, eli hieman pidempi kuin edellisenä vuotena, jolloin se oli ollut 5,2 kuukautta. Asiaratkaisun keskimääräinen käsittelyaika oli puolestaan lyhentynyt: vuonna 2016 käsittelyaika oli noin 21,5 kuukautta, kun se edellisenä vuotena oli 23,0 kuukautta. Julkaisun mukaan asiaratkaistuista asioista 13 kesti yli kolme vuotta ja 43 yli kaksi vuotta.

Laajan riita-asian läpikäymisen kaikissa oikeusasteissa voidaan siis laskea kestäneen keskimäärin 41,1 kuukautta eli 3,4 vuotta.

Riita-asia voidaan ratkaista myös välimiesmenettelyssä, jolloin sen ratkaisuaika on huomattavasti lyhyempi. Ratkaisu on osapuolia sitova, eikä siitä voi jälkeenpäin valittaa. Voit tutustua välimiesmenettelyyn lisää sivuillamme.

Julkaisu on luettavissa kokonaisuudessaan täältä.

 

Korvausvelan vanhentuminen (KKO 2017:3)

Asiassa oli kyse kahden yhtiön välisestä vahingonkorvauksesta ja sen vanhentumisesta. M Oy vaati W Oy:ltä korvausta sillä perusteella, että M Oy:n omistaman kiinteistön kauppa jäi toteutumatta W Oy:n kieltäydyttyä palauttamaan sen hallussa olleita, kyseisen kiinteistön panttikirjoja. Kaupan jäätyä toteutumatta kiinteistö oli pakkohuutokaupattu 19.1.2006 käypää hintaa halvemmalla. Toteutuneen ja käyvän kauppahinnan erotus oli jäänyt M Oy:n vahingoksi.

M Oy vaati tammikuussa 2011 W Oy:ltä korvausta aiheutuneesta vahingosta. Kannetta vastustaneen W Oy:n mukaan saatava oli vanhentunut ennen kanteen nostamista, kun saatavan vanhentumisaika oli alkanut jo 2006 eikä sitä oltu sen jälkeen katkaistu. M Oy katsoi, että vanhentumisaika oli alkanut vasta vuonna 2008, kun yhtiöiden välinen panttikirjoja koskeva riita-asia oli ratkaistu. M Oy:n mukaan se ei ollut voinut esittää korvausvaatimusta ennen, kuin W Oy:n laiton menettely panttikirjojen osalta oli ratkaistu ja saanut lainvoiman vuonna 2008.

Korkeimman oikeuden ratkaistavana oli, milloin vahingonkorvaussaatavaa koskeva vanhentumisaika oli alkanut ja oliko saatava vanhentunut. KKO:n mukaan korvausvelkaa koskeva vanhentumisaika alkaa siitä, kun velkoja voisi esittää vaatimuksensa. Velkojalla tulee olla riittävät tiedot korvauksen edellytyksistä, eli tässä tapauksessa vahingosta ja sen aiheuttajasta. Merkitystä ei ole esimerkiksi sillä, milloin vaadittava korvausmäärä on täsmentynyt. Merkitys on sen sijaan sillä, onko velkojalla ollut riittävät tiedot velan vanhentumisen katkaisemiseksi. KKO:n mukaan velan vanhentumisen katkaiseva muistutus voidaan tehdä, vaikka korvausvastuuseen liittyisi joitakin epäselvyyksiä. Vanhentumisaika voi alkaa kulua, vaikka jokin korvaukseen liittyvä kysymys olisi oikeuden ratkaistavana.

KKO katsoi tässä tapauksessa vanhentumisajan alkaneen tammikuussa 2006. M Oy oli 27.1.2006 pannut vireille panttikirjojen lainmukaisuutta koskevan riidan. KKO:n mukaan M Oy:llä oli viimeistään kyseisen kanteen vireillepanohetkellä ollut riittävät tiedot myös vahingonkorvausvaatimuksen esittämiseen. Koska vanhentumista ei oltu tuon ajankohdan jälkeen katkaistu, velka oli vanhentunut ennen vuonna 2011 vireillepantua korvauskannetta.

Asunto-osakkeen lunastus lunastuslausekkeen perusteella (KKO 2017:2)

Henkilö A oli myynyt omistamansa asunto-osakeyhtiön osakkeesta kaksi murto-osaa, yhden pojalleen B:lle ja toisen pojan avopuolisolle C:lle. Samalla A oli säilyttänyt itsellään kolmannen murto-osan osakkeista. Saman yhtiön osakas D esitti lunastusvaatimuksen kyseisiin osakkeisiin. Lunastusvaatimus perustui asuntoyhtiön yhtiöjärjestyksen määräykseen, jonka mukaan yhtiön osakkaat olivat oikeutettuja lunastamaan yhtiön ulkopuoliselle siirtyvän osakkeen.

A, B ja C vaativat käräjäoikeutta julistamaan D:n lunastusvaatimuksen pätemättömäksi. Ratkaisussaan käräjäoikeus vahvisti D:n lunastusoikeuden koskevan 2/3:aa osakkeista, mutta ei A:lle jäänyttä 1/3:aa. B ja C valittivat ratkaisusta hovioikeuteen vaatien, että lunastusvaatimus julistetaan pätemättömäksi. Myös D valitti ratkaisusta vaatien, että lunastus vahvistetaan koskemaan kaikkia kyseessä olevia osakkeita. Hovioikeuden ratkaisun mukaan D:n lunastusoikeus koski vain pojan avopuolison C:n osuutta, mutta A:n ja B:n osuudet jäivät lunastusoikeuden ulkopuolelle. C ja D valittivat ratkaisusta korkeimpaan oikeuteen.

KKO:n ratkaistavana oli se, oliko D:llä oikeus lunastaa jokin osuus tai kaikki kyseessä olevista osakkeista. KKO:n mukaan lunastusoikeuden laajuutta arvioitaessa on muun muassa arvioitava, mitä siitä on yhtiöjärjestyksessä määrätty. Lunastuslausekkeen tulkinnan lähtökohtana on yhtiöjärjestyksen määräyksen sanamuoto. Tulkinnassa on huomioitava myös säädetty laki ja yleiset periaatteet.

Ratkaisussa KKO 2004:91 korkein oikeus on todennut, että huoneiston osakkeet muodostavat jakamattoman kokonaisuuden. Osakkeet voivat tästä huolimatta olla kuitenkin yhteisomistuksen kohteena esimerkiksi puolisoiden kesken. Kokonaisuuden hajottaminen osiin lunastuksen perusteella saattaisi kuitenkin johtaa epätarkoituksenmukaiseen lopputulokseen, kuten yhteisomistukseen vieraiden tahojen kesken. KKO on lisäksi aiemmin todennut, ettei osittainen lunastus ole asunto-osakeyhtiölain mukaan sallittua.

KKO:n mukaan lunastusoikeuden ulottaminen osakkeen murto-osaan edellyttää selkeää määräystä yhtiöjärjestykseen, sillä tällainen oikeus poikkeaa selvästi lain yleisistä periaatteista ja tavoitteista. Tässä tapauksessa yhtiöjärjestyksen määräystä ei voitu tulkita niin, että se oikeuttaisi murto-osan lunastukseen. KKO katsoi, ettei D:llä ollut lainkaan oikeutta osakkeiden lunastukseen ja lunastusvaatimus julistettiin kokonaan pätemättömäksi.

Paperilaskusta voi periä erillisen maksun (KKO 2016:49)

Korkein oikeus on antanut ratkaisun 2016:49 koskien matkapuhelinliittymän paperilaskusta perittävää maksua. Kuluttaja-asiamies oli vaatinut markkinaoikeudessa, että Elisa Oyj:tä sakon uhalla kielletään perimästä kuluttajaliittymän paperilaskusta erillistä maksua. Kuluttaja-asiamiehen mukaan sopimuksen peruselementtejä ei voitu tuotteistaa ja hinnoitella erikseen. Laskun toimittamisessa oli kyse juuri tästä, kun kuluttaja ei voinut muutoin maksaa laskua. Lasku tuli saada ilman erillistä maksua tällaisiin sopimuksiin tavanomaisella tavalla.

Elisa Oyj vastusti vaatimuksia ja esitti, että se tarjosi kuluttajille useita laskutustapoja. Sähköisesti toimitettavat laskut olivat maksuttomia kun taas paperilaskuista veloitettiin 1,90 euroa.

Markkinaoikeus kielsi ratkaisussaan Elisa Oyj:tä sakon uhalla käyttämästä 1,90 euroa tai sitä kalliimpaa maksullista paperilaskua kuluttajaliittymissään. Kieltoa ei voitu kuitenkaan asettaa koskemaan laskusta perittävää erillistä veloitusta sen määrästä riippumatta.

Sekä kuluttaja-asiamies että Elisa Oyj valittivat korkeimpaan oikeuteen.

KKO:n mukaan lähtökohtana on, että velkojen on myötävaikutettava maksun saamiseen toimittamalla velalliselle riittävät tiedot maksun suorittamiseksi. Laskun toimittaminen ilman veloitusta kuuluu lähtökohtaisesti tämän myötävaikutusvelvollisuuden piiriin. Maksun toimittamistapaa ei kuitenkaan ole yleisesti säännelty, vaan osapuolet voivat keskenään sopia laskutustavasta.

Tavallisesti palvelun kustannukset on sisällytetty tuotteen tai palvelun hintaan. Markkinaoikeuden tässä asiassa antaman ratkaisun jälkeen voimaan tulleen kuluttajansuojalain säännöksen mukaan kuluttajalta on pyydettävä suostumus lisämaksuihin, jotka eivät sisälly suoraan hyödykkeestä perittävään hintaan. Osapuolet voivat kuitenkin sopia laskutuksen hinnoittelusta muulla tavalla.

KKO:n mukaan matkapuhelinliittymien tai muiden välttämättöminä pidettävien palvelujen tuottajien on lähtökohtaisesti tarjottava laskutustapaa, joka ei edellytä internetin käyttöä. Muun laskutustavan ei silti tarvitse olla maksuton. Elisa Oyj on myös tarjonnut laskutustapana tekstiviestilaskun, joka on asiakkaille maksuton. Asiassa ei oltu myöskään väitetty, että 1,90 euron lisämaksu paperilaskusta olisi ylimitoitettu aiheutuviin kustannuksiin nähden. Lisämaksu ei ole johtanut siihen, että yhtiö olisi saanut ylimääräistä hyötyä tästä laskutustavasta.

Korkein oikeus katsoi, ettei 1,90 euron maksu paperilaskusta ole kohtuuton eikä kuluttaja-asiamiehen kieltovaatimukselle ole perusteita. KKO kumosi markkinaoikeuden ratkaisun ja hylkäsi kuluttaja-asiamiehen kieltovaatimuksen kokonaan.

KKO: maksut ja osallistuminen hankintaan eivät riittäneet näytöksi mökin omistuksesta

Tapauksessa KKO 2016:37 oli riitaa puolisoiden omaisuudesta avioeron jälkeisessä osituksessa. Puolisot olivat yhdessä rahoittaneet kesämökin, joka kauppakirjassa oli kirjattu miehen nimiin. Osituksessa vaimo vaati pesänjakajaa vahvistamaan hänen omistavan kiinteistöstä ainakin puolet. Vaimo perusteli vaatimustaan sillä, että mökki oli ollut tarkoitus hankkia puolisoiden yhteiseen omistukseen. Vaimo oli osallistunut kaupantekoon aktiivisesti ja rahoittanut mökin hankinta- ja muita menoja. Miehen mukaan tarkoitus oli ollut hankkia mökki vain hänen omistukseensa.

Käräjäoikeus ja hovioikeus katsoivat, että vaimolla oli omistusoikeus osaan mökistä. Korkeimmassa oikeudessa ratkaistavana oli, tuliko mökki katsoa miehen vai puolisoiden yhteiseksi omaisuudeksi. Aiemman KKO 2010:57 ratkaisun mukaan lähtökohtana on, että omistajana pidetään sitä, joka on kaupan perusteella omaisuuden saanut. Tässä tapauksessa kauppakirjan mukaan ostajana oli ollut yksin mies. Kauppakirjan merkinnän perusteella omistajana on pidettävä kauppakirjaan merkittyä henkilöä, ellei kyetä osoittamaan, että omaisuus on tarkoitettu hankkia puolisoille yhteisesti.

Korkein oikeus katsoi mökin kauppaan liittyvän yhteisen rahoituksen ja käyttötarkoituksen puhuvan sen puolesta, että kiinteistö oli tarkoitettu puolisoiden yhteiseen omistukseen. Puolisoiden kertomukset olivat kuitenkin ristiriitaiset sen suhteen, mitä kaupalla oli tavoiteltu. Puolisot olivat asiasta keskusteltuaan ilmeisesti hyväksyneet, että mökin ostajaksi kirjataan mies. Korkein oikeus päätyi saadun näytön perusteella siihen, että osapuolet olivat tietoisesti hankkineet mökin yksin miehen nimiin – huolimatta mökin käyttötarkoituksesta ja vaimon osallistumisesta kaupan rahoitukseen sekä hankintatoimiin.

KKO: testamentti pätevä, vaikka todistaja ei sitä muista

Tapauksessa KKO 2016:40 korkeimman oikeuden ratkaistavana oli kysymys testamentin pätevyydestä. Perillinen oli vaatinut testamentin julistamista pätemättömäksi muotovirheen perusteella. Muotovirhekanteen perusteluna oli, ettei testamenttia tehtäessä oltu noudatettu testamentin todistamista koskevia muotovaatimuksia.

Testamenttiin oli merkitty todistajien allekirjoitukset päiväyksineen sekä lausuma muun muassa siitä, että testamentin todistelu oli tapahtunut todistajien ollessa samanaikaisesti läsnä. Testamentti oli allekirjoitettu 23.1.1996. Muotovirhekanteen mukaan todistajat eivät olleet yhtäaikaisesti läsnä testamenttia allekirjoitettaessa.

Kumpikaan todistajista ei käräjä- tai hovioikeuskäsittelyssä ollut muistanut allekirjoitustilaisuutta. Ensimmäinen todistajista oli korkeimmassa oikeudessa yllättäen muistanut allekirjoitustilaisuuden. Kertomusten poikkeavuuksista johtuen kyseisen todistajan kertomukselle ei tältä osin voitu antaa suurta näyttöarvoa. Toisen todistajan osalta jäi epäselväksi, mikä osa hänen kertomastaan oli muistinvaraista ja mikä osa oletuksia siitä, mitä allekirjoituksiin liittyen asiassa oli tapahtunut.

Todistajat olivat kuitenkin riidattomasti allekirjoittaneet testamentin todistuslauselman eikä kumpikaan heistä epäillyt todistuslauselman paikkansapitävyyttä. Muiden perillisten kertomukset puhuivat sen puolesta, että allekirjoitustilaisuus oli pidetty. Asiassa ei oltu myöskään esitetty suoraa näyttöä siitä, että tilaisuus olisi jäänyt järjestämättä. Näillä perustein korkein oikeus katsoi, että testamenttiin merkittyä todistuslauselmaa oli pidettävä luotettavana ja testamenttia siten pätevänä.

Tuomioistuinviikko, osa 4: Hovioikeus ja korkein oikeus

Käräjäoikeuden ratkaisuun tyytymättömän tulee ilmoittaa käräjäoikeudelle tyytymättömyytensä seitsemän päivän kuluessa tuomion antamisesta. Muutosta haetaan hovioikeudelta valittamalla. Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa käräjäoikeuden tuomion antamisesta.

Valituksesta on käytävä ilmi muun muassa se käräjäoikeuden ratkaisu, johon haetaan muutosta ja miltä osin muutosta ratkaisuun haetaan. Jos asiassa tarvitaan jatkokäsittelylupa, valituksessa tulee perustella, miksi jatkokäsittelylupa tulisi myöntää. Jatkokäsittelylupa on myönnettävä, jos ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden lopputuloksen oikeellisuutta tai jos oikeellisuutta ei voida arvioida lupaa myöntämättä. Lisäksi jatkokäsittelylupa on myönnettävä, jos lain soveltamisen kannalta muissa samankaltaisissa tapauksissa on tärkeää myöntää jatkokäsittelylupa tai jos luvan myöntämiselle on muu painava syy.

Hovioikeudessa menettelyyn kuuluu valmistelu ja pääkäsittely ja hovioikeus antaa asiassa tuomionsa menettelyn päätteeksi.

Hovioikeuden tuomioon tyytymätön voi hakea valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Valituslupaa on pyydettävä ja valitus tehtävä 60 päivän kuluessa hovioikeuden tuomion antamisesta.

Valituslupa voidaan myöntää ainoastaan, jos lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeätä saattaa asia korkeimman oikeuden ratkaistavaksi tai jos siihen on erityistä aihetta asiassa tapahtuneen sellaisen oikeudenkäynti- tai muun virheen takia, jonka perusteella ratkaisu olisi purettava tai poistettava, tai jos valitusluvan myöntämiseen on muu painava syy.

Korkeimmassa oikeudessa suullinen käsittely järjestetään tarvittaessa. Menettelyn päätteeksi korkein oikeus antaa ratkaisun, joka on lainvoimainen. Jos riita-asiassa käydään läpi kaikki oikeusasteet, prosessi kestää yli 3,5 vuotta. Huomenna käsitellään vaihtoehtoja tuomioistuinmenettelylle.

Riita-asioiden käsittelyajat eri oikeusasteissa vuonna 2015

Oikeusministeriö on 4.4.2016 julkaissut tuomioistuinten työtilastot vuodelta 2015, http://www.oikeusministerio.fi/fi/index/julkaisut/julkaisuarkisto/1459753681075.html.

Tilaston mukaan käräjäoikeuksien käsittelyajat laajoissa riita-asioissa jonkin verran lyhenivät suhteessa edelliseen vuoteen. Keskimääräinen käsittelyaika vuonna 2015 oli 9,3 kuukautta kun vastaava luku vuonna 2014 oli 10,1 kuukautta.

Hovioikeuksissa käsittelyajat hieman pitenivät. Vuonna 2015 keskimääräinen käsittelyaika oli 6,1 kuukautta ja vuonna 2014 5,8 kuukautta. Myös korkeimmassa oikeudessa keskimääräiset käsittelyajat pitenivät vuoteen 2014 verrattuna. Korkeimman oikeuden osalta tilastossa ei ole eroteltu riita- ja rikosasioiden käsittelyaikoja. Valituslupahakemuksen käsittelyaika oli 5,2 kuukautta ja asiaratkaisun 23,0 kuukautta. Vastaavat luvut vuonna 2014 olivat 4,8 kuukautta ja 21,1 kuukautta.

Jos laaja riita-asia joudutaan käymään läpi kaikissa oikeusasteissa, sen käsittely kestää eri oikeusasteissa yhteenlaskettuna keskimäärin noin 3 vuotta 8 kuukautta.

Riita-asia voidaan ratkaista tuomioistuimen sijasta välimiesmenettelyssä kerralla ilman myöhempiä valituskierroksia. Välimiesmenettelyssämme asia ratkaistaan jopa 6 viikossa. Tutustu menettelyymme täällä.

Ensi viikolla vietämme jälleen teemaviikkoa, aiheena oikeudenkäynnin eri vaiheet.