Hinta vai hinta-arvio: paljonko ostajan kuuluu maksaa?

Sekä palvelujen että irtainten esineiden kaupassa lähtökohtana on, että ostajan on maksettava palvelusta tai esineestä sovittu hinta. Osapuolet voivat sopia hinnasta vapaasti. Jos hinnasta ei ole sovittu, ostajan on maksettava esineestä tai palvelusta olosuhteet huomioiden kohtuullinen hinta (kauppalaki 45 §, kuluttajansuojalaki 5:23 ja 8:24).

Eräistä kuluttajapalveluista on säännöksiä kuluttajansuojalain 8 luvussa. Säännökset soveltuvat muun muassa irtaimia esineitä ja rakennuksia koskeviin työsuoritteisiin, kuten ajoneuvon korjaukseen tai pieneen remonttiin. Näissä kuluttajapalveluissa palvelun lopullinen hinta saa ylittää toimeksisaajan antaman hinta-arvion enintään 15 %. Tilaaja ja toimeksisaaja voivat kuitenkin erikseen sopia siitä, kuinka paljon annettu hinta-arvio saadaan ylittää. Hinta-arvion katsotaan tarkoittavan kokonaishintaa, jollei toisin ole sovittu. Jos asiassa syntyy erimielisyys siitä, onko kyseessä ollut esimerkiksi hinta-arvio vai enimmäishinta, toimeksisaajan on näytettävä väitteensä toteen. Suuremmissa rakennusurakoissa sovellettavaksi voivat 8 luvun sijaan tulla kuluttajasuojalain 9 luvun säännökset.

Riita tavaran kaupasta

Milloin ostajalla on oikeus palauttaa tavara? Täytyykö myyjän palauttaa ostajan maksama summa?

Tavarakaupassa tulee usein riitaa siitä, onko tuote ollut sellainen, kuin on sovittu. Näin on varsinkin silloin, kun ostetaan tai myydään käytettyä tavaraa netissä. Jos ostaja ei ole mielestään saanut oikeanlaista tai laatuista tuotetta, ostaja todennäköisesti haluaa palauttaa tuotteen tai vaatii hinnanalennusta. Ostaja saattaa vaatia myyjää palauttamaan koko maksamansa summan, jos ostaja ei ole saanut ollenkaan tuotetta. Myyjän puolella kaupanteon ongelmat liittyvät usein siihen, että myyjä on toimittanut tavaran ennakkoon, eikä ostaja maksakaan tuotetta. Toinen myyjäpuolen ongelma on, että ostaja vaatii osaa maksusta takaisin, vaikka myyjän mielestä tavara on ollut asianmukainen.

Myyjän tai ostajan oikeus saada vaatimuksensa läpi riippuu paljon siitä, mitä osapuolten välillä kaupasta on sovittu. Sopimus on voitu tehdä esimerkiksi jollakin keskustelualueella, sähköpostissa tai puhelimitse.

Ostaja ja myyjä eivät aina pääse yhteisymmärrykseen siitä, miten riita tulisi ratkaista. Me ratkaisemme myös tavaran kauppaan liittyviä riitoja. Katso täältä, miksi riita kannattaa ratkaista meillä ja miten menettely aloitetaan.

 

Riita auton kaupasta

Auton kaupasta voi usein tulla riitaa. Riita voi johtua esimerkiksi ostajan ja myyjän eriävästä käsityksestä siitä, mitkä ovat ostajan ja myyjän vastuut tehdyssä kaupassa.

Jos kuluttaja ostaa auton liikkeenharjoittajalta, kauppaan sovelletaan kuluttajansuojalakia. Muissa tilanteissa kauppaan sovelletaan kauppalakia. Kaupan ehdot voivat koostua esimerkiksi kauppakirjaan kirjatuista ehdoista, siihen liitetyistä yleisistä ehdoista tai siitä, mitä osapuolet ovat erikseen sopineet esimerkiksi sähköpostiviesteissä netin välityksellä.

Ostaja ja myyjä eivät aina pääse yhteisymmärrykseen siitä, miten riita tulisi ratkaista. Me ratkaisemme myös autokauppoihin liittyviä riitoja. Katso täältä, miksi riita kannattaa ratkaista meillä ja miten menettely aloitetaan.