Teemaviikko 2/17: Vuokrasopimus

Hyvän vuokratavan mukainen vuokrasopimus on tehty kirjallisesti ja se on voimassa joko määräajan tai toistaiseksi. Määräaikainen sopimus päättyy, kun sen voimassaoloaika on kulunut umpeen. Toistaiseksi voimassa oleva sopimus päättyy joko sen irtisanomiseen tai purkamiseen. Toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen päättymisestä voidaan myös sopia. Jos vuokrasopimusta ei ole tehty kirjallisesti, katsotaan sen olevan voimassa toistaiseksi.

Vuokrasopimusta tehtäessä siihen tulee kirjata ainakin sopimuksen osapuolet yhteystietoineen, vuokrakohde, vuokrasuhteen kesto, vuokran ja vuokravakuuden määrä sekä mahdolliset vuokran korotusperusteet. Vuokrasopimuksessa voidaan myös sopia siitä, kumpi osapuoli vastaa huoneiston kunnosta ja kunnossapidosta, mahdollisista vuokralaisen muutostöistä ja siitä, tarvitseeko vuokralaisen ottaa kotivakuutus. Myös loppukatselmuksesta voidaan sopia jo etukäteen vuokrasopimuksessa. Jos vuokrasopimus tehdään määräajaksi, on siitä oltava maininta sopimuksessa. Sopimukseen tulee kirjata alkamis- ja päättymispäivän lisäksi hallintaoikeuden siirtymispäivä.

Kumpikaan osapuoli ei voi yksinään muuttaa vuokrasopimuksen ehtoja edes kirjallisella ilmoituksella. Jos sopimuksen ehtoja halutaan yhteisesti muuttaa sen voimassaoloaikana, on muutokset kirjattava kaikkiin sopimuskappaleisiin.