Saksassa on riidelty tekijänoikeuskorvauksista, kun yksityishenkilö on väitetysti jakanut äänikirjaa verkossa. Hän kiistänyt teon ja korvausvelvollisuuden välttämiseksi vedonnut siihen, että hänen vanhemmillaan on myös pääsy samaan verkkoyhteyteen. Saksassa mainittu perustelu on aiemmin riittänyt vapauttamaan henkilön korvausvelvollisuudesta vastaavassa tapauksessa. Nyt paikallinen oikeus kuitenkin pyysi EU-tuomioistuimelta ratkaisua siihen, oliko paikallinen laki tässä suhteessa ristiriidassa EU-oikeuden kanssa ja näin oli: pelkästään tällaisen perusteen esittäminen ei riitä, vaan väitteentekijän on esitettävä myös näyttöä siitä, miten ja milloin verkkoyhteyttä olisi käytetty.
Ratkaisu vaikuttaa Suomessa tekijänoikeuskirjeitä saaneiden mahdollisten oikeudenkäyntien kannalta jokseenkin vaaralliselta. Oikeudessa selitykseksi ei todennäköisesti tule riittämään se, että väitetyn teon on voinut tehdä joku muu henkilö väitetyn loukkaajan verkkoyhteyttä käyttäen. Mikäli oikeudenhaltija pystyy osoittamaan, että juuri väitetyn loukkaajan yhteyttä on todella käytetty oikeudenloukkauksen tekemiseen, näytäisi todistustaakka tämän jälkeen kääntyvän väitetyn loukkaajan puolelle: hänen tulisi kyetä osoittamaan, ettei hän ole tekoa tehnyt tai vähintään, että joku muu on käyttänyt hänen verkkoyhteyttään todistetusti. Todistustaakkaratkaisu on siinä mielessä erikoinen, että tällainen ajattelu sisältää samalla olettaman siitä, että kaikki loukkaukset tapahtuisivat verkkoyhteyden haltijan toimesta vaikka tekijää ei olisikaan näytetty toteen. Verkkoyhteyden haltijan sitävastoin tuleekin pystyä osoittamaan loukkaukselle uskottava muu tekijä.
Linkki EU-tuomioistuimen ratkaisuun: http://curia.europa.eu/juris/document/document.jsf?text=&docid=206891&pageIndex=0&doclang=FI&mode=req&dir=&occ=first&part=1&cid=1460627