Vuonna 2013 säädettiin korkokatto alle 2000 euron kuluttajaluottoihin, joissa todellinen vuosikorko saa nykyään olla enintään 50 prosenttiyksikköä yli viitekoron. Muutoksen tarkoituksena oli hillitä pienten kuluttajaluottojen ja ns. pikavippien ottamista.
Lakimuutos johti siihen, että pieniä luottoja alettiin tarjoamaan mm. luottotileinä, jolta kuluttaja voi nostaa luottoa yhteensä 2000 euroa tai enemmän. Lukumääräisesti pienten luottojen ottaminen on vähentynyt, mutta luottomäärät ovat samalla nousseet. Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tutkimuksen mukaan luottojen euromäärä on noussut lakimuutoksen jälkeen noin 427 euroon, kun se ennen lakimuutosta oli noin 276 euroa.
Mikäli luotto jää maksamatta, velkomusasia voi lopulta päätyä tuomioistuimen ratkaistavaksi. Vaikka luottoja otetaan lukumääräisesti nykyään vähemmän, velkomusasioiden käsittely saattaa kuitenkin kestää aiempaa pidempään tuomioistuimessa. Korkeimman oikeuden ratkaisun KKO 2015:60 mukaan tuomioistuimen on nimittäin tarkastettava, onko kuluttajaluottoa koskevassa asiassa kyse sopimusehtodirektiivin mukaisesta vakiosopimusehdosta. Jos on, tuomioistuimen tulee arvioida ehdon kohtuuttomuus viran puolesta. Kuluttajan ei siis tarvitse erikseen vedota ehdon kohtuuttomuuteen.
Mainitussa tapauksessa luottosopimuksen luottokorko oli ilmaistu epäselvästi muun muassa ilmoittamalla vain kuukausikorko, kun todellista vuosikorkoa ei oltu mainittu lainkaan. Korkein oikeus katsoi, että kuluttajalle toimitetut lainaehdot eivät täyttäneet lain vähimmäisvaatimuksia. Luottosopimuksen todellinen vuosikorko oli 118,80 %. Korkeimman oikeuden mukaan luottosopimus oli kuluttajan kannalta epäselvä ja luottokorkoa koskeva ehto kohtuuton.