Tapauksessa KKO 2016:98 oli kyse kahden asunto-osakeyhtiön välisestä vahingonkorvauksesta. As Oy K oli korottanut ja päällystänyt tontillaan olevan pysäköintialueen vuonna 1992. Alueen asfalttipinta oli jäänyt naapuriyhtiö M:n rakennuksen sokkelin ja seinän sauman yläpuolelle siinä kohtaa, missä asfaltti ja rakennuksen seinä liittyivät toisiinsa. M:n rakennuksessa havaittiin kosteusvaurio vuonna 2012.
M vaati käräjäoikeudessa K:lta rakennuksensa korjauskustannuksia. M:n mukaan vauriot olivat aiheutuneet pysäköintialueelta valuneesta sade- ja sulamisvedestä. Vesi oli päässyt rakenteisiin saumakohdasta, koska pysäköintialueen pinta oli liian korkealla suhteessa rakennukseen. Pysäköintialue ei saisi olla lainkaan kiinni rakennuksen seinässä. M:n mukaan vauriot olivat syntyneet vuosina 2010-2012 eikä korvausvaatimusta oltu voitu esittää tätä ennen. M katsoi sillä olleen oikeus luottaa siihen, että K:n parkkialue oli rakennettu lain ja hyvän rakennustavan mukaisesti.
K kiisti M:n vaatimukset ja katsoi, että M:n oikeus korvauksiin oli vanhentunut. Jos vahinko johtui 1992 tehdystä asfaltoinnista, 10 vuoden vanhentumisaika oli jo päättynyt.
Korkeimman oikeuden ratkaistavana oli se, oliko M:n oikeus korvaukseen vanhentunut vai ei. Kosteusvaurio oli havaittu syyskuussa 2012. Aiemmin vuonna 2009 tehdyssä kuntoarviossa kosteusvauriota ei oltu havaittu.
Vahingonkorvauksen vanhentumisaika alkaa kulua siitä, kun vahingonkärsijä on saanut tietää vahingosta ja siitä vastuussa olevasta. Vanhentuminen on kuitenkin katkaistava ennen kuin 10 vuotta on kulunut vahinkoon johtaneesta tapahtumasta. Oikeus korvaukseen vanhenee, jos vaatimusta ei ole esitetty 10 vuoden kuluessa, vaikka vahinko ei olisi vielä aiheutunutkaan.
Korkeimman oikeuden mukaan velan vanhentumista koskevan sääntelyn selkeys edellyttää, että vanhentumisajan alkaminen liitetään objektiivisesti todennettaviin ja osapuolista riippumattomiin seikkoihin. M oli vaatimustensa keskeisimpänä perusteena vedonnut virheellisesti toteutettuun asfaltointiin. KKO:n mukaan pysäköintialueen muutostyö oli kanteen perusteella ensimmäinen ja ratkaiseva toimi, josta vahinkoa väitettiin aiheutuneen. Vahingon ilmenemisajankohdalla ei ollut merkitystä 10 vuoden vanhentumisajan kannalta. Rakennuksessa ilmennyt kosteusvaurio oli juuri sellainen myöhään ilmennyt vahinko, jonka yllättäviltä seurauksilta velallistahoa on pyritty suojaamaan vanhentumista koskevalla sääntelyllä.
KKO katsoi, että vahinkotapahtumana oli pidettävä vuonna 1992 tehtyä muutostyötä ja velka oli vanhentunut ennen, kuin korvausvaatimus oli esitetty lokakuussa 2012.
