ajankohtaista

Rikosuhrimaksu käyttöön 1.12.2016

1.12.2016 voimaan tulleen lain mukaan rikoksentekijät joutuvat jatkossa suorittamaan niin sanottua rikosuhrimaksua. Maksun tarkoituksena on vahvistaa uhrien tukipalvelujen rahoitusta. Maksua on suoritettava, vaikka rikoksella ei olisi uhria. Maksuvelvollisia ovat rikoksen täysi-ikäisenä tehneet henkilöt. Edellytyksenä on lisäksi, että rikoksesta voi saada vankeusrangaistuksen.

Yksityishenkilölle määrättävän maksun suuruus riippuu siitä, kuinka ankara rangaistus kyseisestä rikoksesta on säädetty. Rikosuhrimaksun määrä on 40 euroa maksimissaan 6kk vankeusrangaistuksen rikoksista ja 80 euroa sitä ankarammista. Yksityishenkilöjen rikosuhrimaksuja ennakoidaan tulevan eniten liikennerikoksista.

Myös yritykset voivat joutua suorittamaan rikosuhrimaksua. Yritysten ja yhteisöjen rikosuhrimaksu on 800 euroa, jos oikeushenkilö on tuomittu yhteisösakkoon.

Rikosuhrimaksu määrätään rikosasian käsittelyn yhteydessä. Maksun määräämiseen ei liity harkintaa. Jos rikosasiaa ei käsitellä tuomioistuimessa, maksun määrää joko poliisi tai syyttäjä.

Teemaviikko 11/16, osa 5: Perinnönjaon sisältö

Perinnönjaossa on määritettävä kullekin perilliselle tuleva osuus kuolinpesän omaisuudesta. Perintöosuudet määritetään yleensä ensin suhteellisina osuuksina, jonka perusteella voidaan laskea perilliselle tuleva euromääräinen osuus.

Perinnönjaosta on laadittava jakokirja, josta käy ilmi, miten jako on tehty. Jakokirjassa on muun muassa yksilöitävä perilliset, kuinka suuri ja minkä arvoinen osuus kullekin perilliselle tulee sekä mitä omaisuutta kukin perillisistä saa. Jakokirjan avulla on kyettävä osoittamaan jaon sisältö ja yksilöitävä jaettu omaisuus sillä tavoin, että perilliset voivat esimerkiksi rekisteröidä heille tulevan omaisuuden omiin nimiinsä.

Jakokirjan allekirjoitusvaatimukset riippuvat siitä, miten jako on toimitettu. Jos perilliset sopivat jaon sisällöstä itse, kaikkien pesän osakkaiden on allekirjoitettava jakokirja. Lisäksi kahden esteettömän todistajan on todistettava jakokirja oikeaksi.

Teemaviikko 11/16, osa 4: Perintövero, verovapaus ja vähennykset

Perintöverovelvollisia ovat perilliset ja testamentinsaajat. Vero määräytyy jokaiselle perilliselle erikseen. Veron määrä voi siten vaihdella eri perillisten välillä ja se riippuu perillisen perintöosuuden suuruudesta. Veron määrään vaikuttaa myös perillisen ja perittävän sukulaisuussuhde.

Alle 20.000 euron perinnöstä ei joudu maksamaan ollenkaan veroa. Perittävän tavallinen koti-irtaimisto on verovapaata 4.000 euroon asti. Lisäksi perittävän puoliso ja perittävän alaikäiset lapset saavat tehdä perintöosuudesta vähennyksen. Puolisovähennyksen määrä on 60.000 euroa ja alaikäisyysvähennyksen 40.000 euroa. Alaikäisyysvähennyksen voivat saada perittävän suoraan alenevassa polvessa olevat perilliset, eli esimerkiksi lapset tai lastenlapset. Alaikäisyysvähennys voidaan tehdä, jos perinnönsaaja ei ollut perittävän kuolinhetkellä täyttänyt 18 vuotta.

Teemaviikko 11/16, osa 3: Lakiosa

Perittävä voi testamentilla määrätä, miten perintö jaetaan hänen jälkeensä. Perittävän lapsella eli rintaperillisellä on kuitenkin oikeus niin sanottuun lakiosaan, vaikka perittävä olisi testamentannut omaisuutensa kokonaan esimerkiksi lain mukaisen perillistahon ulkopuolelle.

Lakiosa on määrältään puolet siitä, mitä perilliselle lain mukaan kuuluisi. Jos perittävältä jäi esimerkiksi ainoastaan kaksi rintaperillistä, hänen perintönsä lain mukaan jakautuu puoliksi näiden rintaperillisten kesken. Lakiosa olisi näin puolet tuosta määrästä, eli 1/4 koko perinnöstä rintaperillistä kohden.

Oikeutta lakiosaan voi kuitenkin rajoittaa lesken hallintaoikeus. Jos perittävältä jäi rintaperillisten lisäksi leski, leskellä on lakiosavaatimuksista huolimatta oikeus hallita jakamattomana perittävältä jäänyttä asuntoa ja asuntoirtaimistoa.

Teemaviikko 11/16, osa 2: Lesken oikeudet

Lähtökohta on, että leskellä on oikeus hallita perittävän jäämistöä jakamattomana ellei rintaperillisen jakovaatimuksesta tai testamentista muuta johdu. Vaikka testamentti olisi tehty tai jakovaatimus esitettäisiin, leskellä on kuitenkin oikeus hallita perittävältä jäänyttä asuntoa ja asuntoirtaimistoa jakamattomana. Edellytyksenä on tällöin, ettei leskellä itsellään ole vastaavaa asuntoa. Lisäksi on huomattava, että leski ei saa lain nojalla kuitenkaan omistusoikeutta asuntoon eikä leski voi perillisistä riippumatta yksin määrätä asunnosta suoraan lain nojalla.

Leskellä on siis hallintaoikeus asuntoon mahdollisesta testamentista ja rintaperillisen jakovaatimuksista huolimatta. Vaikka asunto olisi testamentattu lain mukaisen perillispiirin ulkopuolelle, testamentinsaaja ei voi saada asuntoa itselleen ennen, kuin lesken hallintaoikeus siihen päättyy.

Jos perittävä ei ole tehnyt testamenttia eikä perittävältä jäänyt rintaperillistä, perittävän koko omaisuus jää leskelle. Ensiksi kuolleen omaisuutta jaetaan toissijaisten perillisten kesken vasta lesken kuoltua.

Teemaviikko 11/16, osa 1: Perinnöstä luopuminen

Perinnöstä voi luopua jo perittävän eläessä. Useimmiten kyseeseen tulee ilmoitus perittävän tekemän testamentin hyväksymisestä. Luopuminen on tehtävä kirjallisesti ja allekirjoitettava ja lisäksi se on osoitettava perittävälle. Tarkoituksena on saattaa perittävä tietoiseksi luopumisesta, minkä takia muulle kuin perittävälle tehty ilmoitus ei ole pätevä.

Perinnöstä voidaan luopua myös perittävän kuoleman jälkeen. Luopuminen on tällöinkin tehtävä kirjallisesti. Luopuminen on mahdollista niin kauan, kun perillinen ei ole ryhtynyt sellaisiin toimiin, että hänen voidaan katsoa ottaneen perinnön vastaan. Tavanomaisten, vainajan asioiden hoitamiseksi välttämättömien toimien hoitaminen ei yleensä ole vielä perintöön ryhtymistä. Edellytyksenä on, että perillinen ei ole saanut näin toimien mitään henkilökohtaista hyötyä tai etua pesästä.

Kuolemanjälkeinen perinnöstä luopuminen voidaan tehdä ennen perunkirjoitusta. Tällöin luopuminen tulee huomioitua jo perintöverotusta toimitettaessa. Jos luopuminen tehdään perunkirjoituksen jälkeen, perintöverotusta on erikseen määräajassa vaadittava oikaistavaksi.

Avioerohakemus ja avioeron hakeminen

Avioeroa voidaan hakea kumman tahansa puolison kotipaikan käräjäoikeudesta. Puolisot voivat tehdä hakemuksen yhdessä tai sen voi tehdä toinen puoliso yksin.

Avioero voidaan tuomita vasta kuuden kuukauden harkinta-ajan jälkeen. Avioero voidaan tuomita kuitenkin heti, jos puolisot ovat asuneet erillään hakemusta edeltävät kaksi vuotta. Toinen puoliso ei voi estää avioeron hakemista tai tuomitsemista.

Harkinta-aikaa edellyttävä avioero on kaksivaiheinen. Harkinta-aika alkaa kulua siitä, kun puolisot ovat jättäneet yhdessä erohakemuksen tai kun puolison yksin jättämä hakemus on annettu toiselle puolisolle tiedoksi. Kun harkinta-aika on kulunut, puolisoiden on vielä haettava avioeroon tuomitsemista toisella hakemuksella. Tämä hakemus on tehtävä ennen kuin vuosi on kulunut harkinta-ajan alkamisesta.

Avioliittojen ja erojen määrä kasvoi vuonna 2015

Uusien avioliittojen määrä kääntyi lievään nousuun edelliseen vuoteen verratuna, kun avioliittoon vihittiin 246 paria aiempaa vuotta enemmän. Ensimmäistä kertaa naimisiin menneitä oli aiempaa vähemmän. Uudelleen naimisiin menneiden määrä sen sijaan ylitti edellisen vuoden parien määrän.

Myös avioerojen määrä nousi hieman edellisvuodesta. Erojen määrä on kuitenkin pysynyt samalla tasolla monta vuotta. Ensimmäisestä liitosta eroavien naisten keski-ikä oli 40,4 vuotta ja miesten 42,8 vuotta. Ensimmäinen avioliitto päättyi eroon 39 prosentilla aviopareista. Eroon päättyneen 1. avioliiton kesto oli keskimäärin 10 vuotta.

Rekisteröityjen parisuhteiden määrä laski ja erojen määrä kasvoi edellisvuodesta. 133 eronneesta parista valtaosa (93 kpl) oli naispareja.

Kts. lisätietoja tilastokeskuksen sivuilta: http://www.stat.fi/

Teemaviikko 10/16, osa 5: Edunvalvontavaltuutus

Edunvalvontavaltuutuksen avulla henkilö voi etukäteen valtuuttaa toisen hoitamaan asioitaan, mikäli henkilö itse ei siihen jostakin syystä enää kykenisi. Kyvyttömyys hoitaa omia asioitaan voi olla tilapäistä tai pitkäaikaista esimerkiksi onnettomuuden tai sairauden seurauksena.

Valtuutus tehdään kirjallisesti ja kahden henkilön on todistettava se allekirjoituksin. Lisäksi valtuutetun henkilön tulee suostua tehtävän hoitamiseen. Valtuutuksen laajuus määritellään valtuutusasiakirjassa.

Edunvalvontavaltuutus on vahvistettava maistraatissa. Vahvistamista voi pyytää sitten, kun valtuuttaja on itse tullut kykenemättömäksi hoitamaan asioitaan. Valtuutus tulee voimaan vahvistamisen jälkeen. Valtuutuksen mahdollinen peruutus on myös vahvistettava maistraatissa.

Teemaviikko 10/16, osa 4: Kuka tai mikä on edunvalvoja?

Edunvalvoja yleensä huolehtii päämiehensa omaisuudesta ja muista taloudellisista asioista. Edunvalvonta voi koskea myös tarkasti määriteltyä, yksittäistä toimenpidettä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi asunnon tai kiinteistön myynti.

Edunvalvoja toimii päämiehensä apuna ja hyvässä yhteistyössä hänen kanssaan sikäli, kun se on mahdollista. Tärkeistä toimenpiteistä on lähtökohtasesti keskusteltava ja kuultava päämiestä ennen toimiin ryhtymistä. Omaisuutta hoitavan edunvalvojan on pidettävä kirjaa päämiehensä tilikauden tapahtumista.

Edunvalvojana voi toimia tehtävään sopiva henkilö, joka on antanut suostumuksensa tehtävään. Esimerkiksi vajaavaltainen henkilö ei voi toimia edunvalvojana. Henkilö voi valtuuttaa toisen toimimaan edunvalvojanaan tekemällä edunvalvontavaltuutuksen, tästä lisää huomenna.