Reklamointi palvelun tai tuotteen virheestä

Tuotteissa tai palveluissa voi olla monenlaisia virheitä. Yleensä virheestä on kysymys, kun ostettu tuote ei ominaisuuksiltaan tai määrältään vastaa sitä, mitä on sovittu. Virhevastuun laajuus ja tuotteen mahdolliset virheet riippuvat siitä, millaisesta kaupasta onko kyse. Esimerkiksi kuluttajakaupassa virheestä on kysymys muun muassa silloin, kun tavara ei sovellu sen tavanomaiseen käyttötarkoitukseen, tavara ei kestävyydeltään vastaa kuluttajan perusteltuja odotuksia tai tavara ei täytä sille asetettuja turvallisuusvaatimuksia.

Virheen havaitessaan ostajan kannattaa mahdollisimman pian ilmoittaa eli reklamoida virheestä myyjälle. Reklamaatio on syytä aina tehdä kirjallisesti, jotta reklamaation toimittamisesta tai ajankohdasta ei jälkikäteen tule epäselvyyksiä. Virheestä on reklamoitava kohtuullisen ajan kuluessa siitä, kun ostaja havaitsi tai hänen olisi pitänyt havaita virhe. Kohtuullisen ajan pituus saattaa vaihdella ja se arvioidaan tapauskohtaisesti. Virheestä on aina syytä ilmoittaa viipymättä, sillä ostaja saattaa menettää oikeutensa vedota virheeseen, jos ilmoitus tehdään liian myöhään.

Ajoneuvorekisteriin tehty muutosilmoitus kumoutui uuden selvityksen perusteella (KHO 2016:113)

Korkeimman hallinto-oikeuden 2016:113 ratkaisussa oli kyse ajoneuvorekisteriin tehdyn muutosilmoituksen pätevyydestä. Tapauksessa  A oli tehnyt 31.12.2013 Trafille luovutusilmoituksen, jonka mukaan ajoneuvo oli 14.7.2010 luovutettu B:lle. B ilmoitti 14.1.2014, ettei se omista autoa.

A:n esittämän asiakirjan mukaan ajoneuvo oli luovutettu 14.7.2010 B:lle. Luovutuskirja oli vain A:n allekirjoittama. Trafi oli rekisteröitynyt A:n ilmoituksen eikä suostunut korjaamaan merkintää B:n vaatimuksesta. B valitti ratkaisusta hallinto-oikeuteen.

A oli hallinto-oikeudelle antamassaan selvityksessä ilmoittanut, että ajoneuvo oli rikkoutunut syksyllä 2009 ja sen jälkeen hinattu B:n korjaamolle. Autoa ei ollut kannattanut korjata. A oli jättänyt auton korjaamolle säilytykseen ja ilmoituksensa mukaan sopinut luovutuksesta B:lle ja näin oli myös tehty. A:n mukaan B oli täyttänyt ilmoitusosan, jonka A allekirjoitti.

B:n antaman selvityksen mukaan ajoneuvo oli jätetty korjaukseen. Korjaus oli maksettu ja avaimet noudettu sekä samalla pyydetty, että auto voisi jäädä säilytykseen pihalle joksikin aikaa. Autoa ei kuitenkaan koskaan noudettu useista yhteydenotoista huolimatta. Kesällä 2012 purkaamoliike oli vienyt auton pois B:n kustannuksella. B:llä ei ollut ajoneuvon asiakirjoja.

Hallinto-oikeus ratkaisi asian A:n eduksi ja B valitti asiasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Trafin valituksen johdosta antaman lausunnon mukaan ajoneuvon edellinen omistaja voi ilmoittaa ajoneuvon uuden omistajan nimen merkittäväksi rekisteriin, jos samalla ilmoitetaan uuden omistajan osoite ja luovutuspäivä. Tarkoituksena on suojata rekisteriin merkittyä edellistä omistajaa haitallisilta seurauksilta, jos uusi omistaja laiminlyö ilmoituksen tekemisen. Lausunnon mukaan mukaan ilmoitus on vapaamuotoinen eikä edellytä saantoa osoittavaa asiakirjaa.

Ratkaisun keskeinen ongelma koski sitä, oliko Trafi voinut merkitä B:n rekisteriin omistajaksi A:n yksipuolisen ilmoituksen perusteella ja myös hylätä B:n vaatimuksen merkinnän poistamisesta.

Ajoneuvolain mukaan muutosrekisteröinnin edellytyksenä on, että ajoneuvon omistusoikeudesta, haltijasta ja käyttövastaavasta sekä säädetyn liikennevakuutuksen ottamisesta esitetään asianmukainen selvitys. Luovutusilmoitusta koskeva sääntely huomioon ottaen ajoneuvolakia ei voida tulkita siten, kun Trafi oli esittänyt. Ilmoitus, johon ei ole liitetty asianmukaista selvitystä omistusoikeuden siirrosta ei muodosta omistusolettamaa, jonka vastoin tahtoaan omistajaksi merkitty henkilö voisi kumota vain esittämänsä viranomaisselvityksen tai tuomioistuimen päätöksen perusteella.

Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan Trafin tulee korjata rekisteritiedot, jos Trafi myöhemmin saa tiedon siitä, että aiemmin tehdyn merkinnän yleiset edellytykset eivät ole annetun ilmoituksen osalta täyttyneet.

A ei ollut esittänyt luovutusilmoituksen tueksi B:n allekirjoittamaa luovutuskirjaa ja B oli myöhemmin ilmoittanut Trafille, ettei se omista ajoneuvoa. Asiassa ei siten oltu esitetty muutosrekisteröinnin edellyttämää asianmukaista selvitystä omistusoikeuden siirrosta ja ajoneuvon oikeana omistajana oli pidettävä A:ta.

Paperilaskusta voi periä erillisen maksun (KKO 2016:49)

Korkein oikeus on antanut ratkaisun 2016:49 koskien matkapuhelinliittymän paperilaskusta perittävää maksua. Kuluttaja-asiamies oli vaatinut markkinaoikeudessa, että Elisa Oyj:tä sakon uhalla kielletään perimästä kuluttajaliittymän paperilaskusta erillistä maksua. Kuluttaja-asiamiehen mukaan sopimuksen peruselementtejä ei voitu tuotteistaa ja hinnoitella erikseen. Laskun toimittamisessa oli kyse juuri tästä, kun kuluttaja ei voinut muutoin maksaa laskua. Lasku tuli saada ilman erillistä maksua tällaisiin sopimuksiin tavanomaisella tavalla.

Elisa Oyj vastusti vaatimuksia ja esitti, että se tarjosi kuluttajille useita laskutustapoja. Sähköisesti toimitettavat laskut olivat maksuttomia kun taas paperilaskuista veloitettiin 1,90 euroa.

Markkinaoikeus kielsi ratkaisussaan Elisa Oyj:tä sakon uhalla käyttämästä 1,90 euroa tai sitä kalliimpaa maksullista paperilaskua kuluttajaliittymissään. Kieltoa ei voitu kuitenkaan asettaa koskemaan laskusta perittävää erillistä veloitusta sen määrästä riippumatta.

Sekä kuluttaja-asiamies että Elisa Oyj valittivat korkeimpaan oikeuteen.

KKO:n mukaan lähtökohtana on, että velkojen on myötävaikutettava maksun saamiseen toimittamalla velalliselle riittävät tiedot maksun suorittamiseksi. Laskun toimittaminen ilman veloitusta kuuluu lähtökohtaisesti tämän myötävaikutusvelvollisuuden piiriin. Maksun toimittamistapaa ei kuitenkaan ole yleisesti säännelty, vaan osapuolet voivat keskenään sopia laskutustavasta.

Tavallisesti palvelun kustannukset on sisällytetty tuotteen tai palvelun hintaan. Markkinaoikeuden tässä asiassa antaman ratkaisun jälkeen voimaan tulleen kuluttajansuojalain säännöksen mukaan kuluttajalta on pyydettävä suostumus lisämaksuihin, jotka eivät sisälly suoraan hyödykkeestä perittävään hintaan. Osapuolet voivat kuitenkin sopia laskutuksen hinnoittelusta muulla tavalla.

KKO:n mukaan matkapuhelinliittymien tai muiden välttämättöminä pidettävien palvelujen tuottajien on lähtökohtaisesti tarjottava laskutustapaa, joka ei edellytä internetin käyttöä. Muun laskutustavan ei silti tarvitse olla maksuton. Elisa Oyj on myös tarjonnut laskutustapana tekstiviestilaskun, joka on asiakkaille maksuton. Asiassa ei oltu myöskään väitetty, että 1,90 euron lisämaksu paperilaskusta olisi ylimitoitettu aiheutuviin kustannuksiin nähden. Lisämaksu ei ole johtanut siihen, että yhtiö olisi saanut ylimääräistä hyötyä tästä laskutustavasta.

Korkein oikeus katsoi, ettei 1,90 euron maksu paperilaskusta ole kohtuuton eikä kuluttaja-asiamiehen kieltovaatimukselle ole perusteita. KKO kumosi markkinaoikeuden ratkaisun ja hylkäsi kuluttaja-asiamiehen kieltovaatimuksen kokonaan.

Joukkueilla yhdistystä parempi oikeus varoihin (KKO 2015:34)

Tapauksessa KKO 2015:34 oli riitaa jalkapallojoukkueiden varoista. Jalkapallojoukkueet olivat kuuluneet aiemmin yhdistykseen A, josta ne olivat pelaajineen siirtyneet yhdistykseen B. Siirtyneiden joukkueiden pankkitileillä oli rahovaroja, joita B vaati luovutettavaksi sen hallintaan. Joukkueiden varat olivat olleet kunkin joukkueen erillisellä tilillä, jotka olivat A:n nimissä. Varat koostuivat mm. pelaajien vanhemmilta ja talkootyöllä kerätyistä varoista.

A:n johtokunnan kokouksessa oli todettu, että joukkueita on siirtymässä pois jalkapallojaoksessa. Pois siirtyvien joukkueiden rahat oli tarkoitus siirtää jalkapallojaoksen tilille, kunnes uudet tilit on avattu. Varat oli siirretty jaokselle, mutta siirto B:lle ei ollut toteutunut. A:n mukaan varat kuuluivat sille eikä niitä tullut siirtää B:lle. A:n mukaan varat eivät olleet joukkueiden erillisvarallisuutta, sillä varojen jääminen mainituille toimintayksiköille olisi edellyttänyt erillistä sopimusta. B:n mukaan kyse oli joukkueille kuuluvasta erillisvarallisuudesta, joka oli tarkoitettu yksittäisten joukkueiden eikä seuran tarpeisiin.

KKO:n mukana selvä lähtökohta oli, että yhdistyksen nimissä olevalla tilillä olevat varat ovat yhdistyksen varallisuutta. KKO:n mukaan tapauksessa ratkaisevaa oli, olivatko siirtyneet joukkueet sellaisia toimintayksiköitä, että B:llä oli A:ta parempi oikeus kanteessa tarkoitettuihin varoihin.

KKO:n mukaan yhdistyslain esitöissä ja oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että rekisteröidyn yhdistyksen toimintayksiköllä (vrt. joukkueella) voi olla vallinnassaan omaisuutta, vaikka yksikkö ei olekaan oikeustoimikelpoinen eikä voi omistaa varallisuutta. Toimintayksikkö voi kuitenkin vallita ns. tarkoitusvarallisuutta, joka on yksikön käytettävissä sen tarkoitusperien edistämiseen. KKO:n mukaan tällaisella organisaation osalla voi olla erillisvarallisuutta, josta se voi määrätä. Mitä tahansa kerhoa tai yhteenliittymää ei voida pitää tällaisena itsenäisenä osana. Arvioinnissa on huomioitava toimintayksikön pysyvyys, toimintamuotojen vakiintuneisuus sekä millainen oikeus yksiköllä on yhdistyksen sääntöjen tai käytännön mukaan ollut määrätä kyseisistä varoista.

KKO:n mukaan A:ssa ei oltu määrätty, miten varojen käyttö järjestetään. Joukkueet olivat sen sijaan voineet itsenäisesti päättää varojen käytöstä. A:sta B:hen siirtyneiden ja siellä toimintaansa jatkaneiden joukkueiden osalta oli kysymys määrättyyn tarkoitukseen varatuista varoista, joista joukkueet olivat itse saaneet päättää. KKO katsoi näillä joukkueilla olevan A:ta parempi oikeus kyseisiin varoihin. Yhden joukkueen osalta A:lla katsottiin olevan B:tä parempi oikeus varoihin, kun suurin osa kyseisen joukkueen pelaajista oli jäänyt A:han.

Toimimattomat yhdistykset halutaan pois rekisteristä

Yhdistyslaki muuttui heinäkuussa 2016. Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) voi jatkossa poistaa toiminnan lopettaneet yhdistykset rekisteristä. Yhdistyksen oletetaan lopettaneen toiminnan, jos se ei ole tehnyt rekisteriin ilmoituksia 20 vuoteen eikä ole syytä olettaa toiminnan jatkuvan.

PRH julkaisee 10.8.2016 verkkosivuillaan ja virallisessa lehdessä listan rekisteristä poistettavista yhdistyksistä. Poistomenettelyyn kuuluu noin 40 000 yhdistystä. Poiston voi välttää tekemällä ilmoituksen PRH:lle toiminnan jatkumisesta. Ilmoitus on tehtävä 12.1.2017 alkuun mennessä. Toimimattomat yhdistykset poistetaan rekisteristä tammikuussa 2017.

Yhdistyksen rekisteritiedot voi tarkastaa Yhdistysnetti-palvelusta (http://yhdistysrekisteri.prh.fi/).

Lue lisää rekisteristä poistamisesta täältä: https://www.prh.fi/fi/yhdistysrekisteri/yhdistyslaki/yhdistyslakimuuttuu.html

Ovatko vertaislainat pikavippien ja pankkilainan korvikkeita?

Vertaislainalla tarkoitetaan elinkeinonharjoittajan kuluttajalle välittämää luottoa, jossa luotto saadaan muulta kuin ammattimaiselta, elinkeinoa harjoittavalta luotonantajalta. Yleensä kyse on kahden yksityishenkilön välisestä luottosuhteesta. Vaikka vertaislainojen nimi viittaakin kahden toisiinsa verrattavan tahon välisiin lainaan, lainanantajana on lähes aina yksityinen ammattisijoittaja ja lainanottajana tavallinen yksityishenkilö.

Vertaislainan ja pikavippien saaminen ja nostaminen on helppoa. Lainanottajalta ei vaadita käyntiä lainanantajan tiloissa tai muutakaan henkilökohtaista asiointia. Lainaa koskevat asiat hoituvat suoraan verkossa, josta lainan saa nopeasti. Lainan saaminen pankista kestää tavallisesti useamman päivän. Vertaislainojen korot sijoittuvat pankista saatavien luottojen ja pikavippien korkotason väliin. Lainaamisen helppous ja alhaisilta vaikuttavat korot saattavat alentaa kynnystä harkitsemattomaan lainanottoon. Vuoden 2015 lopussa noin 370 000 suomalaisella oli maksuhäiriömerkintöjä.

Vertaislainat ovat Suomessa vielä suhteellisin tuore ilmiö. Vertaislainoja koskeva lakiehdotus on tällä hetkellä vireillä. Lakiehdotuksessa esitetään vertaislainoja välittävien yhtiöiden rekisteröintivelvollisuutta ja kuluttajille myönnettävien vertaislainojen rinnastamista kuluttajaluottoihin. Lue lisää täältä.

Kuluttajaluottojen korkokatto ei ole vähentänyt yksityishenkilöiden velkaantumista

Vuonna 2013 säädettiin korkokatto alle 2000 euron kuluttajaluottoihin, joissa todellinen vuosikorko saa nykyään olla enintään 50 prosenttiyksikköä yli viitekoron. Muutoksen tarkoituksena oli hillitä pienten kuluttajaluottojen ja ns. pikavippien ottamista.

Lakimuutos johti siihen, että pieniä luottoja alettiin tarjoamaan mm. luottotileinä, jolta kuluttaja voi nostaa luottoa yhteensä 2000 euroa tai enemmän. Lukumääräisesti pienten luottojen ottaminen on vähentynyt, mutta luottomäärät ovat samalla nousseet. Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tutkimuksen mukaan luottojen euromäärä on noussut lakimuutoksen jälkeen noin 427 euroon, kun se ennen lakimuutosta oli noin 276 euroa.

Mikäli luotto jää maksamatta, velkomusasia voi lopulta päätyä tuomioistuimen ratkaistavaksi. Vaikka luottoja otetaan lukumääräisesti nykyään vähemmän, velkomusasioiden käsittely saattaa kuitenkin kestää aiempaa pidempään tuomioistuimessa. Korkeimman oikeuden ratkaisun KKO 2015:60 mukaan tuomioistuimen on nimittäin tarkastettava, onko kuluttajaluottoa koskevassa asiassa kyse sopimusehtodirektiivin mukaisesta vakiosopimusehdosta. Jos on, tuomioistuimen tulee arvioida ehdon kohtuuttomuus viran puolesta. Kuluttajan ei siis tarvitse erikseen vedota ehdon kohtuuttomuuteen.

Mainitussa tapauksessa luottosopimuksen luottokorko oli ilmaistu epäselvästi muun muassa ilmoittamalla vain kuukausikorko, kun todellista vuosikorkoa ei oltu mainittu lainkaan. Korkein oikeus katsoi, että kuluttajalle toimitetut lainaehdot eivät täyttäneet lain vähimmäisvaatimuksia. Luottosopimuksen todellinen vuosikorko oli 118,80 %. Korkeimman oikeuden mukaan luottosopimus oli kuluttajan kannalta epäselvä ja luottokorkoa koskeva ehto kohtuuton.

Perintäviikko 2, osa 5: Velkojana perinnässä

Perintälain mukaan kuluttajaperinnässä maksuvaatimuksen voi lähettää, kun maksumuistutuksen esittämisestä tai lähettämisestä on kulunut vähintään 14 päivää. Kuluttajaperinnässä maksumuistutus on siten välttämätön ennen asian siirtämistä ulkopuolisen perittäväksi. Perintälaki ei ota kantaa maksumuistutuksen lähettämiseen yritysperinnässä, mutta hyvän perintätavan mukaista on muistuttaa velallista avoinna olevasta saatavasta.

Perinnän ulkoistaminen säästää velkojan aikaa ja vaivaa. Perinnästä aiheutuvat kustannukset jäävät useimmiten velallisen itsensä maksettavaksi. Hyvä perintäyritys huolehtii asiakkaansa saatavien tehokkaasta perinnästä unohtamatta kuitenkaan velallisen oikeuksia tai velkojan asiakassuhteita.

Aavia Oy ei veloita perinnästä kuukausimaksuja eikä vuosimaksuja. Kokeile Aavia Oy:n perintäpalvelua vaikka vain yhdellä laskulla ja anna meidän huolehtia perinnästä puolestasi!

Perintäviikko 2, osa 4: Velallisena perinnässä

Velallisen velvollisuus on maksaa lasku sovitusti. Lasku erääntyy eräpäivänä. Velkojan oikeus vaatia viivästyskorkoa alkaa eräpäivää seuraavana päivänä. Viivästyskoron kertyminen lakkaa, kun pääoma on tullut kokonaan suoritetuksi.

Velallinen on velvollinen maksamaan perintäkulut, jos velkoja on ryhtynyt perintätoimiin ennen saatavan maksamista.

Kuluttajaperinnässä velallisella on oikeus pyytää perinnän keskeyttämistä ja asian siirtämistä oikeudelliseen perintään. Oikeudellisesta perinnästä aiheutuu kustannuksia, jotka on määritelty oikeusministeriön asetuksella.

Perintälain mukaan perintää ei saa jatkaa, jos velallinen kiistää maksuvelvollisuutensa. Jos laskussa on virhe tai velallinen ei ole tyytyväinen saamaansa tuotteeseen tai palveluun, velallisen kannattaa reklamoida asiasta mahdollisimman pian, jotta asian selvittäminen voidaan aloittaa. Jos maksuvaatimus on velallisen mielestä aiheeton, velallisen kannattaa olla yhteydessä perintää hoitavaan yritykseen asian selvittämiseksi.

Perintäviikko 2, osa 3: Maksuhäiriöt

Jos saatavaa ei saada perittyä vapaaehtoisella perinnällä, saatava useimmiten siirretään oikeudelliseen perintään. Kun käräjäoikeus on antanut asiassa tuomionsa, velalliselle tulee asiassa maksuhäiriömerkintä luottotietoihin. Saatavan siirtäminen perintään ei siten aiheuta viellä maksuhäiriömerkintää.

Suomen Asiakastieto Oy:n mukaan kesäkuun lopussa oli 372 800 maksuhäiriöistä kuluttajaa. Määrä on kasvanut viime vuodesta 5 000 henkilöllä.