Lapsiviikko osa 2: Huoltajuus

Lapsen molemmat vanhemmat ovat yleensä lapsen huoltajina, jos vanhemmat asuvat yhdessä. Vanhemmat voivat myös sopia yksin- tai yhteishuoltajuudesta vanhempien asuessa erillään.

Lapsen huoltajina toimivat lain mukaan lapsen vanhemmat, jos he ovat avioliitossa lapsen syntyessä. Jos lapsen äiti ei ole avioliitossa, hän toimii yksin huoltajana. Lapsen vanhempien erotessa lapsen huoltajuudesta voidaan sopia ja huoltajuus voidaan tarvittaessa vahvistaa lastenvalvojan luona tai tuomioistuimen päätöksellä.

Huoltajat päättävät yhdessä lapsen asioista. Mikäli lapsella on vain yksi huoltaja, toisella vanhemmista ei ole oikeutta osallistua lasta koskevaan päätöksentekoon. Lisäksi vain huoltajalla on oikeus saada lapsen tietoja viranomaisilta. Vaikka vanhempi ei olisi lapsen huoltaja, hän on silti velvollinen osallistumaan lapsen elatukseen. Elatuksesta lisää huomenna.

Lapsiviikko osa 1: Lapsen isä ja isyys

Isyysolettaman mukaan lapsen isäksi katsotaan lapsen äidin aviopuoliso. Muissa tapauksissa isyys on erikseen vahvistettava.

Selvissä tapauksissa isyys on mahdollista tunnustaa neuvolassa. Jos isyydestä on epäselvyyttä, isyyden selvittäminen ja tunnustaminen tapahtuu lastenvalvojan luona. Isyys voidaan nykyään selvittää verikokeen sijaan suusta otettavalla solunäytteellä. Näytteet voidaan ottaa lastenvalvojan luona.

Lapsella on oikeus tietää molemmat vanhempansa. Vuoden 2016 alusta voimaan tulleen lain mukaan lapsen äiti ei voi enää vastustaa isyyden selvittämistä. Isyyden selvittäminen voidaan keskeyttää vain 15 vuotta täyttäneen lapsen vaatimuksesta tai lastenvalvojan päätöksellä tietyissä erityistilanteissa.

Isyyden vahvistaminen luo oikeudellisen sukulaisuussuhteen isän ja lapsen välille. Lapsi saa muun muassa oikeuden elatukseen sekä perintöoikeuden isänsä jälkeen. Isälle isyys taas antaa mahdollisuuden lapsen yhteis- tai yksinhuoltajuuteen. Huoltajuudesta lisää huomenna.

Velallisen ulosottoon tekemä tiedustelu ei katkaissut velan vanhentumista (KKO 2016:50)

Ratkaisussa KKO 2016:50 oli kyse velan vanhentumisesta ja vanhentumisen katkaisemisesta. Velallinen oli aiemmilla tuomioistuimien ratkaisulla velvoitettu suorittamaan velkoja yhteensä 550.000 euroa. Velat oli siirretty toiselle velkojalle vuonna 2003. Velan vanhentuminen olisi tullut katkaista viimeistään 1.1.2007.

Velkoja oli 19.10.2005 hakenut ulosottoa, joka oli päättynyt varattomuusesteeseen 18.11.2005. Velalliselle ei ulosoton yhteydessä oltu lähetetty ulosottolain mukaisia ilmoituksia. Velallinen asui tuolloin ulkomailla eikä hänen osoitteensa ollut velkojan eikä ulosottoviranomaisen tiedossa. Koska ilmoituksia ei oltu lähetetty, ulosotton vireilletulo ei tuolloin voimassa olleen lain mukaan ollut katkaissut velan vanhentumista. Asia oli ollut myös vuosina 2009 ja 2010 vireillä ulosotossa, joista velalliselle oli lähetetty ilmoitukset.

Asiassa nousi esille lisäksi kysymys, oliko vanhentuminen katkennut velallisen asiamiehen tiedusteltua velkoja ulosottoviranomaiselta. Ulosottoviranomainen antoi tiedot asiamiehelle 28.6.2006 päivätyllä kirjeellä. Korkeimman oikeuden harkinta koski sitä, oliko tapahtumissa kyse laissa säädetystä ”muusta velan tunnustamisesta”. Asiamies oli tiedustellut ulosottoviranomaiselta, mistä veloista viranomainen oli toimittanut tiedot luottotietoyhtiölle. Kyse oli ollut luottotietojen perusteiden selvittämistä. Lain mukaan velan vanhentumisen katkaisevan velan tunnustamisen edellytyksenä on, että toimi on kohdistettu velkojaan, mistä tästä tapauksessa ei ollut kyse. Näillä perustein vanhentumista ei oltu katkaistu ennen 1.1.2007. Kun vanhentumista ei oltu katkaistu ajoissa, oli velkojan saatava vanhentunut.

1.6.2016 voimaan tulleella lakimuutoksella vastaavia vanhentumisen katkaisemisen ongelmia on pyritty korjaamaan. Voimassa olevan lain mukaan velan vanhentuminen ei katkea, jos lain edellyttämä ilmoitus jätetään toimittamatta. Ulosotosta tulee lähtökohtaisesti toimittaa ilmoitus velalliselle, jotta ulosotto katkaisisi velan vanhentumisen. Aina laki ei kuitenkaan edellytä ulosottoilmoituksen tekemistä; ilmoitus voidaan jättää toimittamatta, jos esimerkiksi velallisen olinpaikka ei ole selvillä.

Kahden haastehakemuksen vireillepano samaa velallista vastaan oli perusteltua (KKO 2016:55)

Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2016:55 oli kysymys oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta velkasaatavia koskevissa asioissa. Samaa velallista vastaan oli samana päivänä pantu vireille kaksi haastehakemusta. Hakemukset koskivat kahden eri velkojan saatavia. Molemmissa asioissa velkojia oli edustanut sama perintäyhtiö.

Perintäyhtiö oli vaatinut muun muassa, että velallinen velvoitetaan korvaamaan kantajien oikeudenkäyntikulut kummassakin asiassa. Velallinen ei ollut vastannut kumpaankaan kanteeseen. Käräjäoikeus oli yhdistänyt asioiden käsittelyn ja asiat oli ratkaistu yksipuolisella tuomiolla pääosin kantajien eduksi. Käräjäoikeus kuitenkin hylkäsi kantajan vaatimuksen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta toisen asian osalta, koska toinen kanne oli oikeuden mielestä ollut tarpeeton. Käräjäoikeuden mukaan vaatimukset olisi voitu esittää yhdessä haastehakemuksessa.

Perintäyhtiö valitti ratkaisusta hovioikeuteen, joka ratkaisi asian käräjäoikeuden tavoin oikeudenkäyntikulujen osalta osittain vastaajan eduksi.

Perintäyhtiö valitti edelleen korkeimpaan oikeuteen (KKO). Korkeimman oikeuden ratkaistavana oli, oliko käräjäoikeus voinut viran puolesta yhdistää asioiden käsittelyn ja siihen perustuen hylätä vaatimuksen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

KKO:n mukaan käräjäoikeudella oli ollut mahdollisuus määrätä kanteet käsiteltäväksi samassa menettelyssä. Asioiden yhdistäminen oli johtanut siihen, että kantajalta ei oltu peritty kuin yksi oikeudenkäyntimaksu. Tämän osalta vaatimus kulujen korvaamisesta oli perusteeton.

Perintäyhtiö oli lisäksi vaatinut asian hoitamisesta aiheutuneiden kulujen korvaamista. Vaatimus oli kuluvaatimusta koskevan asetuksen mukainen. Perintäyhtiö oli myös perustellut erillisiä kanteita sillä, että ne olivat perustuneet eri velkojien toimeksiantoihin eikä yhteisen kanteen käyttämisestä oltu sovittu. Kantajalla ei ole velvollisuutta panna eri perusteesta johtuvia kanteita vireille yhdellä haastehakemuksella. KKO:n mukaan asioiden vireillepano yhdellä hakemuksella kahden sijasta ei olisi myöskään vaikuttanut perintäyhtiölle aiheutuneen työn ja kulujen määrään. Yhtiöllä oli siten ollut asiallinen peruste panna asiat vireille kahdella erillisellä hakemuksella.

KKO muutti alempien oikeuksien tuomioita ja vastaaja velvoitettiin korvaamaan myös toisen velkomusasian hoitamisesta kantajalle aiheutuneet kulut.

Toimenpiteet reklamaation johdosta

Kun ostaja on ilmoittanut tavaran virheestä myyjälle, ostajan tulee antaa myyjälle mahdollisuus korjata virhe. Mikäli reklamaatio on aiheeton, myyjän kannattaa ilmoittaa siitä ostajalle mahdollisimman pian. Jos tavarassa on virhe, myyjän tulee lähtökohtaisesti korjata virhe on veloituksetta, ellei korjaaminen aiheuta myyjälle kohtuuttomia kustannuksia tai muuta haittaa. Toinen vaihtoehto virheen oikaisuun on toimittaa virheellisen tavaran tilalle uusi tuote. Uusi toimitus voi tulla esimerkiksi kuluttajakaupassa kysymykseen myös silloin, jos virheen korjaaminen kestäisi kohtuuttoman pitkään.

Jos myyjä ei pysty korjaamaan tuotetta tai toimittamaan korvaavaa tuotetta tilalle, ostajalla voi olla oikeus hinnanalennukseen tai kaupan purkuun. Kaupan purku edellyttää yleensä että virhe on ollut olennainen. Myyjä saattaa olla lisäksi velvollinen korvaamaan virheen johdosta ostajalle aiheutuneen vahingon.

Reklamointi palvelun tai tuotteen virheestä

Tuotteissa tai palveluissa voi olla monenlaisia virheitä. Yleensä virheestä on kysymys, kun ostettu tuote ei ominaisuuksiltaan tai määrältään vastaa sitä, mitä on sovittu. Virhevastuun laajuus ja tuotteen mahdolliset virheet riippuvat siitä, millaisesta kaupasta onko kyse. Esimerkiksi kuluttajakaupassa virheestä on kysymys muun muassa silloin, kun tavara ei sovellu sen tavanomaiseen käyttötarkoitukseen, tavara ei kestävyydeltään vastaa kuluttajan perusteltuja odotuksia tai tavara ei täytä sille asetettuja turvallisuusvaatimuksia.

Virheen havaitessaan ostajan kannattaa mahdollisimman pian ilmoittaa eli reklamoida virheestä myyjälle. Reklamaatio on syytä aina tehdä kirjallisesti, jotta reklamaation toimittamisesta tai ajankohdasta ei jälkikäteen tule epäselvyyksiä. Virheestä on reklamoitava kohtuullisen ajan kuluessa siitä, kun ostaja havaitsi tai hänen olisi pitänyt havaita virhe. Kohtuullisen ajan pituus saattaa vaihdella ja se arvioidaan tapauskohtaisesti. Virheestä on aina syytä ilmoittaa viipymättä, sillä ostaja saattaa menettää oikeutensa vedota virheeseen, jos ilmoitus tehdään liian myöhään.

Ajoneuvorekisteriin tehty muutosilmoitus kumoutui uuden selvityksen perusteella (KHO 2016:113)

Korkeimman hallinto-oikeuden 2016:113 ratkaisussa oli kyse ajoneuvorekisteriin tehdyn muutosilmoituksen pätevyydestä. Tapauksessa  A oli tehnyt 31.12.2013 Trafille luovutusilmoituksen, jonka mukaan ajoneuvo oli 14.7.2010 luovutettu B:lle. B ilmoitti 14.1.2014, ettei se omista autoa.

A:n esittämän asiakirjan mukaan ajoneuvo oli luovutettu 14.7.2010 B:lle. Luovutuskirja oli vain A:n allekirjoittama. Trafi oli rekisteröitynyt A:n ilmoituksen eikä suostunut korjaamaan merkintää B:n vaatimuksesta. B valitti ratkaisusta hallinto-oikeuteen.

A oli hallinto-oikeudelle antamassaan selvityksessä ilmoittanut, että ajoneuvo oli rikkoutunut syksyllä 2009 ja sen jälkeen hinattu B:n korjaamolle. Autoa ei ollut kannattanut korjata. A oli jättänyt auton korjaamolle säilytykseen ja ilmoituksensa mukaan sopinut luovutuksesta B:lle ja näin oli myös tehty. A:n mukaan B oli täyttänyt ilmoitusosan, jonka A allekirjoitti.

B:n antaman selvityksen mukaan ajoneuvo oli jätetty korjaukseen. Korjaus oli maksettu ja avaimet noudettu sekä samalla pyydetty, että auto voisi jäädä säilytykseen pihalle joksikin aikaa. Autoa ei kuitenkaan koskaan noudettu useista yhteydenotoista huolimatta. Kesällä 2012 purkaamoliike oli vienyt auton pois B:n kustannuksella. B:llä ei ollut ajoneuvon asiakirjoja.

Hallinto-oikeus ratkaisi asian A:n eduksi ja B valitti asiasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Trafin valituksen johdosta antaman lausunnon mukaan ajoneuvon edellinen omistaja voi ilmoittaa ajoneuvon uuden omistajan nimen merkittäväksi rekisteriin, jos samalla ilmoitetaan uuden omistajan osoite ja luovutuspäivä. Tarkoituksena on suojata rekisteriin merkittyä edellistä omistajaa haitallisilta seurauksilta, jos uusi omistaja laiminlyö ilmoituksen tekemisen. Lausunnon mukaan mukaan ilmoitus on vapaamuotoinen eikä edellytä saantoa osoittavaa asiakirjaa.

Ratkaisun keskeinen ongelma koski sitä, oliko Trafi voinut merkitä B:n rekisteriin omistajaksi A:n yksipuolisen ilmoituksen perusteella ja myös hylätä B:n vaatimuksen merkinnän poistamisesta.

Ajoneuvolain mukaan muutosrekisteröinnin edellytyksenä on, että ajoneuvon omistusoikeudesta, haltijasta ja käyttövastaavasta sekä säädetyn liikennevakuutuksen ottamisesta esitetään asianmukainen selvitys. Luovutusilmoitusta koskeva sääntely huomioon ottaen ajoneuvolakia ei voida tulkita siten, kun Trafi oli esittänyt. Ilmoitus, johon ei ole liitetty asianmukaista selvitystä omistusoikeuden siirrosta ei muodosta omistusolettamaa, jonka vastoin tahtoaan omistajaksi merkitty henkilö voisi kumota vain esittämänsä viranomaisselvityksen tai tuomioistuimen päätöksen perusteella.

Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan Trafin tulee korjata rekisteritiedot, jos Trafi myöhemmin saa tiedon siitä, että aiemmin tehdyn merkinnän yleiset edellytykset eivät ole annetun ilmoituksen osalta täyttyneet.

A ei ollut esittänyt luovutusilmoituksen tueksi B:n allekirjoittamaa luovutuskirjaa ja B oli myöhemmin ilmoittanut Trafille, ettei se omista ajoneuvoa. Asiassa ei siten oltu esitetty muutosrekisteröinnin edellyttämää asianmukaista selvitystä omistusoikeuden siirrosta ja ajoneuvon oikeana omistajana oli pidettävä A:ta.

Paperilaskusta voi periä erillisen maksun (KKO 2016:49)

Korkein oikeus on antanut ratkaisun 2016:49 koskien matkapuhelinliittymän paperilaskusta perittävää maksua. Kuluttaja-asiamies oli vaatinut markkinaoikeudessa, että Elisa Oyj:tä sakon uhalla kielletään perimästä kuluttajaliittymän paperilaskusta erillistä maksua. Kuluttaja-asiamiehen mukaan sopimuksen peruselementtejä ei voitu tuotteistaa ja hinnoitella erikseen. Laskun toimittamisessa oli kyse juuri tästä, kun kuluttaja ei voinut muutoin maksaa laskua. Lasku tuli saada ilman erillistä maksua tällaisiin sopimuksiin tavanomaisella tavalla.

Elisa Oyj vastusti vaatimuksia ja esitti, että se tarjosi kuluttajille useita laskutustapoja. Sähköisesti toimitettavat laskut olivat maksuttomia kun taas paperilaskuista veloitettiin 1,90 euroa.

Markkinaoikeus kielsi ratkaisussaan Elisa Oyj:tä sakon uhalla käyttämästä 1,90 euroa tai sitä kalliimpaa maksullista paperilaskua kuluttajaliittymissään. Kieltoa ei voitu kuitenkaan asettaa koskemaan laskusta perittävää erillistä veloitusta sen määrästä riippumatta.

Sekä kuluttaja-asiamies että Elisa Oyj valittivat korkeimpaan oikeuteen.

KKO:n mukaan lähtökohtana on, että velkojen on myötävaikutettava maksun saamiseen toimittamalla velalliselle riittävät tiedot maksun suorittamiseksi. Laskun toimittaminen ilman veloitusta kuuluu lähtökohtaisesti tämän myötävaikutusvelvollisuuden piiriin. Maksun toimittamistapaa ei kuitenkaan ole yleisesti säännelty, vaan osapuolet voivat keskenään sopia laskutustavasta.

Tavallisesti palvelun kustannukset on sisällytetty tuotteen tai palvelun hintaan. Markkinaoikeuden tässä asiassa antaman ratkaisun jälkeen voimaan tulleen kuluttajansuojalain säännöksen mukaan kuluttajalta on pyydettävä suostumus lisämaksuihin, jotka eivät sisälly suoraan hyödykkeestä perittävään hintaan. Osapuolet voivat kuitenkin sopia laskutuksen hinnoittelusta muulla tavalla.

KKO:n mukaan matkapuhelinliittymien tai muiden välttämättöminä pidettävien palvelujen tuottajien on lähtökohtaisesti tarjottava laskutustapaa, joka ei edellytä internetin käyttöä. Muun laskutustavan ei silti tarvitse olla maksuton. Elisa Oyj on myös tarjonnut laskutustapana tekstiviestilaskun, joka on asiakkaille maksuton. Asiassa ei oltu myöskään väitetty, että 1,90 euron lisämaksu paperilaskusta olisi ylimitoitettu aiheutuviin kustannuksiin nähden. Lisämaksu ei ole johtanut siihen, että yhtiö olisi saanut ylimääräistä hyötyä tästä laskutustavasta.

Korkein oikeus katsoi, ettei 1,90 euron maksu paperilaskusta ole kohtuuton eikä kuluttaja-asiamiehen kieltovaatimukselle ole perusteita. KKO kumosi markkinaoikeuden ratkaisun ja hylkäsi kuluttaja-asiamiehen kieltovaatimuksen kokonaan.

Joukkueilla yhdistystä parempi oikeus varoihin (KKO 2015:34)

Tapauksessa KKO 2015:34 oli riitaa jalkapallojoukkueiden varoista. Jalkapallojoukkueet olivat kuuluneet aiemmin yhdistykseen A, josta ne olivat pelaajineen siirtyneet yhdistykseen B. Siirtyneiden joukkueiden pankkitileillä oli rahovaroja, joita B vaati luovutettavaksi sen hallintaan. Joukkueiden varat olivat olleet kunkin joukkueen erillisellä tilillä, jotka olivat A:n nimissä. Varat koostuivat mm. pelaajien vanhemmilta ja talkootyöllä kerätyistä varoista.

A:n johtokunnan kokouksessa oli todettu, että joukkueita on siirtymässä pois jalkapallojaoksessa. Pois siirtyvien joukkueiden rahat oli tarkoitus siirtää jalkapallojaoksen tilille, kunnes uudet tilit on avattu. Varat oli siirretty jaokselle, mutta siirto B:lle ei ollut toteutunut. A:n mukaan varat kuuluivat sille eikä niitä tullut siirtää B:lle. A:n mukaan varat eivät olleet joukkueiden erillisvarallisuutta, sillä varojen jääminen mainituille toimintayksiköille olisi edellyttänyt erillistä sopimusta. B:n mukaan kyse oli joukkueille kuuluvasta erillisvarallisuudesta, joka oli tarkoitettu yksittäisten joukkueiden eikä seuran tarpeisiin.

KKO:n mukana selvä lähtökohta oli, että yhdistyksen nimissä olevalla tilillä olevat varat ovat yhdistyksen varallisuutta. KKO:n mukaan tapauksessa ratkaisevaa oli, olivatko siirtyneet joukkueet sellaisia toimintayksiköitä, että B:llä oli A:ta parempi oikeus kanteessa tarkoitettuihin varoihin.

KKO:n mukaan yhdistyslain esitöissä ja oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että rekisteröidyn yhdistyksen toimintayksiköllä (vrt. joukkueella) voi olla vallinnassaan omaisuutta, vaikka yksikkö ei olekaan oikeustoimikelpoinen eikä voi omistaa varallisuutta. Toimintayksikkö voi kuitenkin vallita ns. tarkoitusvarallisuutta, joka on yksikön käytettävissä sen tarkoitusperien edistämiseen. KKO:n mukaan tällaisella organisaation osalla voi olla erillisvarallisuutta, josta se voi määrätä. Mitä tahansa kerhoa tai yhteenliittymää ei voida pitää tällaisena itsenäisenä osana. Arvioinnissa on huomioitava toimintayksikön pysyvyys, toimintamuotojen vakiintuneisuus sekä millainen oikeus yksiköllä on yhdistyksen sääntöjen tai käytännön mukaan ollut määrätä kyseisistä varoista.

KKO:n mukaan A:ssa ei oltu määrätty, miten varojen käyttö järjestetään. Joukkueet olivat sen sijaan voineet itsenäisesti päättää varojen käytöstä. A:sta B:hen siirtyneiden ja siellä toimintaansa jatkaneiden joukkueiden osalta oli kysymys määrättyyn tarkoitukseen varatuista varoista, joista joukkueet olivat itse saaneet päättää. KKO katsoi näillä joukkueilla olevan A:ta parempi oikeus kyseisiin varoihin. Yhden joukkueen osalta A:lla katsottiin olevan B:tä parempi oikeus varoihin, kun suurin osa kyseisen joukkueen pelaajista oli jäänyt A:han.

Toimimattomat yhdistykset halutaan pois rekisteristä

Yhdistyslaki muuttui heinäkuussa 2016. Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) voi jatkossa poistaa toiminnan lopettaneet yhdistykset rekisteristä. Yhdistyksen oletetaan lopettaneen toiminnan, jos se ei ole tehnyt rekisteriin ilmoituksia 20 vuoteen eikä ole syytä olettaa toiminnan jatkuvan.

PRH julkaisee 10.8.2016 verkkosivuillaan ja virallisessa lehdessä listan rekisteristä poistettavista yhdistyksistä. Poistomenettelyyn kuuluu noin 40 000 yhdistystä. Poiston voi välttää tekemällä ilmoituksen PRH:lle toiminnan jatkumisesta. Ilmoitus on tehtävä 12.1.2017 alkuun mennessä. Toimimattomat yhdistykset poistetaan rekisteristä tammikuussa 2017.

Yhdistyksen rekisteritiedot voi tarkastaa Yhdistysnetti-palvelusta (http://yhdistysrekisteri.prh.fi/).

Lue lisää rekisteristä poistamisesta täältä: https://www.prh.fi/fi/yhdistysrekisteri/yhdistyslaki/yhdistyslakimuuttuu.html