Tiia Pätsi

Rakennuslupa

Rakentamista säätelee maankäyttö- ja rakennuslaki. Lain tarkoituksena on järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että siinä luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä.

Maankäyttö- ja rakennuslain lisäksi rakentamista ohjaa maankäyttö- ja rakennusasetus, Suomen rakentamismääräyskokoelma sekä rakennusjärjestys, jollainen on oltava jokaisella Suomen kunnalla. Ympäristöhallinnon yhteisen verkkopalvelun ymparisto.fi-sivuston mukaan rakentamista ohjaa tarkemmin alueella voimassa oleva kaava: oikeusvaikutteinen yleiskaava tai asemakaava. Sivuston mukaan myös maakunta- ja seutukaava voivat ohjata rakentamista.

Rakennuslupaa tarvitsee hakea lähes aina, kun jotain rakennetaan. Turun kaupungin mukaan rakennuslupa tarvitaan esimerkiksi silloin, kun rakennetaan rakennus, rakennusta laajennetaan, rakennuksen tai sen osan käyttötarkoitusta muutetaan olennaisesti tai kun tehdään muu korjaus- tai muutostyö, jolla voi olla vaikutusta rakennuksen käyttäjien turvallisuuteen tai terveyteen.

Rakennuslupaa haetaan kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta, joka myös päättää luvan myöntämisestä. Lupaa on ymparisto.fi-sivuston mukaan haettava kirjallisesti ja sitä voi hakea rakennuspaikan haltija tai omistaja, omistajan valtuuttama henkilö tai rakennuspaikkaa esimerkiksi vuokrasopimuksen perusteella hallitseva henkilö. Kun lupahakemus laitetaan vireille, on siitä maankäyttö- ja rakennuslain mukaan ilmoitettava naapureille, ellei se ole ilmeisen tarpeetonta esimerkiksi hankkeen vähäisyyden vuoksi. Lain mukaan asian vireilläolosta on tiedotettava samanaikaisesti myös rakennuspaikalla.

Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan lupapäätös on annettava julkipanon jälkeen ja sen katsotaan tulleen asianosaisen tietoon silloin, kun se on annettu. Lain mukaan lupapäätös toimitetaan hakijalle ja sen jäljennös asetuksella säädettäville viranomaisille sekä niille, jotka ovat sitä huomautuksessa erikseen pyytäneet.

Rakennuslupapäätökseen on mahdollista hakea muutosta ja rakennustyön saa aloittaa vasta, kun lupa on saanut lainvoiman.

Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan rakennuslupa raukeaa, jos rakennustyötä ei ole aloitettu kolmessa vuodessa tai jos sitä ei ole saatettu loppuun viiden vuoden kuluessa.

Kalastuslupa

Maa- ja metsätalousministeriön mukaan Suomessa on käytössä kalastuslakiin perustuva kalastusmaksujärjestelmä, josta vastaa Metsähallitus. Metsähallitus myy lupia valtion vesialueilla harjoitettavaan vapa- ja viehekalastukseen, ravustukseen sekä ammattikalastukseen.

Kalastusluvalla tarkoitetaan valtiolle suoritettavaa kalastonhoitomaksua. Kalastuslain mukaan jokaisella on oikeus onkia ja pilkkiä sekä kalastaa silakkalitkalla ilman maksua, mutta muita kalastusmuotoja harjoittavilla 18-64-vuotiailla on oltava henkilökohtainen kalastuslupa. Alaikäiset ja 65 vuotta täyttäneet saavat harjoittaa viehekalastusta maksutta.

Kun kalastonhoitomaksu on suoritettu, on kalastajalla kalastuslain mukaan oikeus harjoittaa viehekalastusta yhdellä vavalla ja vieheellä koko maassa, pois lukien vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueet sekä kohteet, joissa kalastaminen on muun säännöksen nojalla kielletty. Näillä alueilla myös onkiminen ja pilkkiminen on kiellettyä.

Ravustukseen, verkko- ja katiskakalastukseen sekä uisteluun usealla vavalla tarvitaan kalastusluvan lisäksi lupa myös vesialueen omistajalta. Omistajan lupaa ei kuitenkaan tarvita meren ns. yleisvesialueella tapahtuvaan vapaa-ajankalastukseen.

Kalastusasiat ovat Metsähallitukselle kuuluvia viranomaistehtäviä, joista Metsähallituksen mukaan vastaa Luontopalvelujen erähenkilöstö erätalousjohtajan johdolla. Kalastusluvista saadut tuotot käytetään kalavesien hoitoon, poikasistutuksiin ja kalastusmahdollisuuksien turvaamiseen.

Metsähallitus kerää kalastajilta kalasaalistietoja, jotta kalavesiä osattaisiin hoitaa mahdollisimman hyvin. Kun kalastajilla on asianmukaiset luvat kunnossa ja he antavat saalispalautetta, on runsas ja uusiutuva kalakanta taattu.

Kalastusluvan voi ostaa Metsähallituksen omasta Eräluvat.fi-verkkopalvelusta. Myös useat muut verkkosivustot sekä R-kioskit myyvät kalastuslupia.

Ruoppaus – ilmoitus vai lupa?

Valtion ympäristöhallinnon yhteisen verkkopalvelun ymparisto.fi-sivuston mukaan ruoppauksella tarkoitetaan maa-aineksen ja lietteen koneellista poistamista vesialueen pohjasta. Jos esimerkiksi mökkiranta on liian matala uimiseen, voidaan se kunnostaa ruoppaamalla.

Pienistä, alle viidensadan kuutiometrin ruoppauksista tulee ilmoittaa ELY-keskukselle ja vesialueen omistajalle vähintään 30 vuorokautta ennen töiden aloittamista. Yli viidensadan kuutiometrin ruoppauksille on haettava vesilain mukaista lupaa aluehallintovirastolta.

Kun pienestä ruoppaustyöstä on ilmoitettu ELY-keskukselle, se joko ilmoittaa vastaanottaneensa ilmoituksen tai antaa siitä lausunnon. ELY-keskus tai kunnan ympäristöviranomainen saattaa myös kehottaa ilmoittajaa hakemaan ruoppauslupaa aluehallintovirastolta, jos ruoppauksesta aiheutuu haittaa esimerkiksi luonnolle tai kalakannoille. Tällöin ruoppauksen aloittaminen ilman aluehallintoviraston lupaa on ehdottomasti kiellettyä.

Ruoppaustoimenpiteet on syytä suunnitella tarkkaan, sillä veden samentumisen lisäksi ruoppaus voi ymparisto.fi-sivuston mukaan aiheuttaa esimerkiksi ravinteiden vapautumista pohjasedimentistä veteen, kalojen kutualueiden tuhoutumista sekä ranta-alueiden syöpymistä ja sortumista. Ruoppauksen toteuttajan kannattaa myös ottaa selvää tonttinsa maa- ja vesirajoista, jotta naapuririidoilta vältyttäisiin. Lisäksi on hyvä muistaa, että työn toteuttaja on vastuussa hankkeen lainmukaisuudesta ja kaikista ruoppauksen aiheuttamista haitallisista seurauksista, vaikka hän teettäisikin työn ammattilaisella.

Kun vesialue on ruopattu, alue on siistittävä ja irronneet kasvit kerättävä pois vesistöstä. Ruoppausmassoja ei saa läjittää minne tahansa, sillä ne voivat päästä takaisin veteen esimerkiksi tulvan seurauksena. Ymparisto.fi-sivuston mukaan ruoppausmassat saa läjittää vesialueelle ainoastaan aluehallintoviraston luvalla.

Turvallisuus suurissa yleisötapahtumissa

Yleisötilaisuuksien järjestämisestä säädetään kokoontumislaissa. Kokoontumislain mukaan yleisötilaisuuden järjestämisestä on tehtävä kirjallinen ilmoitus järjestämispaikan poliisille, jos tilaisuuden järjestäminen edellyttää toimenpiteitä järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi tai sivullisille ja ympäristölle aiheutuvan haitan estämiseksi. Ilmoitus on tehtävä aina, jos tilaisuudessa tarvitaan järjestyksenvalvojia tai liikenteenohjaajia.

Pelastuslain mukaan suurien yleisötapahtumien järjestäjien on laadittava pelastuslaitokselle pelastussuunnitelma. Pelastussuunnitelman voi poliisin mukaan sisällyttää tapahtuman turvallisuussuunnitelmaan, jossa arvioidaan tilaisuuteen liittyvät vaarat ja riskit. Niiden perusteella arvioidaan, miten vaaratilanteissa toimitaan tai miten ne voidaan mahdollisesti estää kokonaan.

Suurissa yleisötapahtumissa on aina oltava riittävä määrä poliisin hyväksymiä järjestyksenvalvojia. Poliisi määrittelee tarvittavan järjestyksenvalvojien määrän tapahtuman luonteen mukaisesti. Lisäksi tapahtumanjärjestäjän on huolehdittava siitä, että tilaisuudessa on ensiapupäivystyspalvelu.

Järjestyksenvalvojien tehtävänä tapahtumassa on valvoa, ettei tilaisuudesta aiheudu kenellekään vaaraa tai kohtuutonta häiriötä ja ettei ympäristöä tai kenenkään omaisuutta vahingoiteta. Tapahtumasta ei saa aiheutua vaaraa tai häiriötä myöskään liikenteelle, sivullisille tai kotirauhalle.

Suurissa yleisötapahtumissa järjestyksenvalvojat tekevät yleensä porteilla turvallisuustarkastuksen, jossa he tarkastavat, ettei alueelle saapuvilla ole hallussaan kiellettyjä esineitä, kuten alkoholia tai teräaseita. Yksityisistä turvallisuuspalveluista säädetyn lain mukaan järjestyksenvalvojalla on oikeus ottaa haltuunsa kielletyt esineet tai aineet, mutta ne on palautettava tilaisuuden jälkeen omistajalleen, jos sille ei ole lain mukaan estettä.

Järjestyksenvalvojalla on oikeus estää tapahtumaan pääsy henkilöltä, joka on esimerkiksi voimakkaasti päihtynyt tai käyttäytyy uhkaavasti tai väkivaltaisesti. Samoin perustein järjestyksenvalvojalla on oikeus poistaa henkilö tapahtuma-alueelta. Tapahtuma-alueelta voidaan poistaa myös henkilö, joka oleilee siellä oikeudetta.

Jos henkilön poistaminen alueelta on selkeästi riittämätön toimenpide ja hänen aiheuttamaansa häiriötä tai vaaraa ei muuten voida poistaa, on järjestyksenvalvojalla yksityisistä turvallisuuspalveluista säädetyn lain mukaan oikeus kiinniottaa henkilö ja luovuttaa hänet poliisille. Järjestyksenvalvojalla on myös oikeus käyttää tarvittaessa voimakeinoja. Voimankäytöstä ja voimankäyttövälineistä säädetään laissa yksityisistä turvallisuuspalveluista.

Turvallista Ruisrock-viikonloppua!

Järjestyslaki – mitä yleisellä paikalla ei saa tehdä?

Järjestyslaki tuli voimaan 1.10.2003 ja sen tarkoituksena on edistää yleistä järjestystä ja turvallisuutta yleisillä paikoilla. Ennen lain voimaantuloa järjestyssääntöjen laatimisesta vastasivat kunnat, joten säännöt saattoivat poiketa eri kunnissa huomattavasti toisistaan. Lokakuusta 2003 alkaen järjestyssäännöt ovat olleet kaikille samat koko maassa.

Yleisillä paikoilla tarkoitetaan järjestyslaissa yleisön käytössä olevia alueita, kuten esimerkiksi teitä, katuja ja jalkakäytäviä, uimarantoja, urheilukenttiä, toreja, puistoja, hautausmaita, kauppakeskuksia, julkisen liikenteen kulkuneuvoja sekä liikehuoneistoja ja virastoja.

Koska järjestyslain tarkoituksena on luoda mahdollisimman turvallinen ympäristö jokaiselle, on yleisen järjestyksen häiritseminen ja turvallisuuden vaarantaminen laissa kielletty. Yleisillä paikoilla ei siis saa metelöidä eikä käyttäytyä tavalla, joka herättää muissa pelkoa.

Alkoholin käyttö on kielletty yleisillä paikoilla ja julkisen liikenteen kulkuneuvoissa, mutta puistossa tai siihen rinnastettavissa olevalla alueella sallittu. Puistossa alkoholia nauttiessa on kuitenkin muistettava, ettei alkoholinkäyttö saa estää tai kohtuuttomasti vaikeuttaa muiden oikeutta käyttää aluetta sen varsinaiseen tarkoitukseen.

Julkisella paikalla ei saa kuljettaa mukanaan toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvia esineitä, kuten teräaseita, patukoita tai pesäpallomailaa. Järjestyslain mukaan poliisilla on oikeus takavarikoida vaaralliset esineet sekä sellaiset aineet, jotka soveltuvat toisen omaisuuden töhrimiseen.

Järjestyslaissa säädetään myös koirakurista. Lain mukaan koira on pidettävä taajamassa aina kytkettynä ja omistajan on huolehdittava siitä, ettei koiran uloste jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa. Koiran tai kissan kanssa ei ole sallittua mennä yleiselle uimarannalle, toriaikana torille, leikkipuistoon eikä yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle. Koiran tai kissan kanssa saa ulkoilla kuntopolulla tai sen kaltaisella juoksuradalla, mutta silloin lemmikin on oltava kytkettynä.

Teemaviikko 6/17, osa 5: Reklamaatio

Kun tavarassa tai palvelussa ilmenee virhe ja kuluttaja haluaa esittää myyjälle sen vuoksi vaatimuksia, tulee hänen tehdä reklamaatio.

Reklamaatio eli valitus kannattaa tehdä yritykselle aina kirjallisena, vaikka sen voi tehdä myös suullisesti. Mahdollisia ristiriitatilanteita ajatellen kirjallinen vaihtoehto on kuitenkin aina parempi. Reklamaatioon tulee kirjata, mitä kuluttaja vaatii myyjältä virheen korjaamiseksi.

Kuluttajansuojalain mukaan reklamaatio on tehtävä kohtuullisessa ajassa, tai kuluttaja menettää oikeutensa vedota tavaran tai palvelun virheeseen. Kohtuullista aikaa on vaikea arvioida, mutta lain mukaan kuluttajalla on kuitenkin aina oikeus tehdä virheilmoitus kahden kuukauden kuluessa siitä, kun hän havaitsi virheen.

Kun reklamaatio on tehty, on myyjälle kuluttajansuojalain mukaan annettava mahdollisuus virheen korjaamiseen ennen kaupan purkua. Jos myyjä ei voi korjata virhettä tai toimittaa uutta virheetöntä tavaraa, voi ostaja vaatia virhettä vastaavaa hinnanalennusta tai purkaa kaupan, ellei virhe ole vähäinen. Ostajalla on myös lain mukaan oikeus saada korvausta vahingosta, jonka hän kärsii tavaran virheen vuoksi.

Jos reklamaatio ei tuota tulosta, kannattaa kuluttajan ottaa yhteyttä maistraattien kuluttajaneuvontaan, joka antaa maksutta opastusta ja sovitteluapua.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston sivuilla on valmiita reklamaatiopohjia, joita voi tarvittaessa hyödyntää.

Teemaviikko 6/17, osa 4: Kuitti

Vuoden 2014 alussa tuli voimaan laki kuitintarjoamisvelvollisuudesta käteiskaupassa eli niin kutsuttu kuittilaki. Lain tarkoituksena on vähentää harmaata taloutta ja sen noudattamista valvovat verohallinto sekä poliisi. Anniskelupaikoissa tapahtuvaa myyntiä valvoo aluehallintovirasto.

Lain mukaan kuitti on tarjottava tavaran tai palvelun ostajalle aina, jos maksu suoritetaan käteisellä tai siihen rinnastettavalla maksutavalla. Kuitista tulee ilmetä myyjän yhteystiedot, tavaran tai palvelun määrä ja luonne, kuitin antamispäivä ja tunnistenumero sekä tuotteen tai palvelun hinta ja arvonlisäverokanta. Kuitti voi olla tulostettu, käsinkirjoitettu tai sähköinen. Verottajan mukaan ostajalla on käteiskauppatilanteessa aina oikeus vaatia kuittia, mikäli elinkeinonharjoittajan liikevaihto on yli 10.000 euroa vuodessa. Jos ostaja kuitenkin ilmoittaa, ettei hän halua kuittia, ei myyjän ole pakko sitä tulostaa. Näin totesi myös korkein hallinto-oikeus ratkaisussaan KHO:2017:37.

Kuittia ei lain mukaan tarvitse antaa, mikäli kyse on yleishyödyllisestä yhdistys- tai harrastetoiminnasta, automaattimyynnistä, ulkotiloissa tapahtuvasta tori- ja markkinamyynnistä (pl. alkoholin myynti), arpajaislainsäädännön mukaisesta toiminnasta tai jos elinkeinonharjoittaja harjoittaa maa- ja metsätaloutta.

Valvontaviranomaiset valvovat lain toteutumista myyntipaikoissa muun muassa tekemällä satunnaisia koeostoja. Mikäli elinkeinonharjoittaja ei noudata lakia, voi valvontaviranomainen määrätä hänelle kuittilain mukaisen laiminlyöntimaksun, joka on suuruudeltaan 300-1.000 euroa.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan myös takuukuitti on saatava ostajan pyynnöstä sellaisessa muodossa, että sen tiedot säilyvät takuun ajan ostajan saatavilla. Hyvän vastineen lämpöpaperille tarjoaa esimerkiksi sähköinen takuukuitti.

Teemaviikko 6/17, osa 3: Takuu ja virhevastuu

Takuun antaminen on myyjälle täysin vapaaehtoista ja jos takuuta ei anneta, sovelletaan virhetilanteessa kuluttajansuojalain virhevastuusääntöjä. Takuun myöntäminen ei kuitenkaan poista myyjältä lain mukaista virhevastuuta, vaan takuu on Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan aina lisäetu, joka antaa kuluttajalle lakiin nähden paremmat oikeudet. Kun takuu päättyy, säilyy myyjällä silti kuluttajansuojalain mukainen virhevastuu.

Kuluttajansuojalain mukaan takuu tarkoittaa, että myyjä on sitoutunut vastaamaan tavaran käyttökelpoisuudesta tai muista ominaisuuksista määrätyn ajan. Takuun voi Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan myöntää myyjä, maahantuoja tai valmistaja ja takuun tiedot on annettava kuluttajalle niin, että ne ovat jatkuvasti kuluttajan saatavilla ja että niitä ei kumpikaan osapuoli voi yksinään muuttaa.

Lain mukaan takuukuitista tulee ilmetä takuun myöntäjä, takuun voimassaoloaika ja -alue sekä muut takuuseen perustuvien vaatimusten esittämisen kannalta tarpeelliset tiedot. Lisäksi takuukuitissa on oltava maininta siitä, että takuu ei rajoita ostajan lain mukaisia oikeuksia.

Takuu oikeuttaa kuluttajan vaatimaan virheellisen tavaran korjausta tai vaihtoa. Kuluttajalla on myös oikeus kaupan purkuun tai hinnanalennukseen, jos virhettä ei voida korjata. Virheen korjauksesta ei saa aiheutua kustannuksia tai haittaa kuluttajalle. Kuluttajalla ei kuitenkaan ole oikeutta esittää takuuseen perustuvia vaatimuksia, jos hän on aiheuttanut tuotteen rikkoutumisen omalla tahallisella tai huolimattomalla menettelyllään.

Takuu pysyy voimassa myös silloin, jos tavara vaihtaa omistajaa. Takuun antajalla on kuitenkin Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan oikeus vaatia kirjallista ilmoitusta omistajanvaihdoksesta.

Teemaviikko 6/17, osa 2: Kaupan peruminen

Kuluttajan tullessa ostoksestaan toisiin aatoksiin hänen on hyvä muistaa, että mikään laki ei velvoita myyjää myöntämään tuotteilleen palautusoikeutta, ellei kyse ole koti- tai etämyynnistä. Vaikka vaihto- ja palautusoikeuden myöntäminen onkin myyjälle vapaaehtoista, ovat monet yritykset myöntäneet sen tuotteilleen merkiksi hyvästä asiakaspalvelusta.

Jos vaihto- ja palautusoikeus on yrityksellä käytössä, on heillä oikeus vaatia kuluttajalta palautuksen tai vaihdon yhteydessä kuittia alkuperäisestä ostoksesta. Jos palautusoikeutta ei ole, voi kuluttaja kysyä myyjältä mahdollisuutta avokauppaan. Tällöin palautuksen ehdot kirjataan ostokuittiin.

Kuluttajansuojalaissa on määritelty koti- ja etämyynnille vähintään 14 päivän mittainen palautusoikeus, jota yrityksellä on toki mahdollisuus pidentää. Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan etämyynnin palautusehdoissa on kuitenkin aina rajoituksia, joten palautuksen ehdot on luettava tarkkaan. Esimerkiksi sinetöitynä toimitettuja avattuja tavaroita ei lähtökohtaisesti voida myydä uudelleen, joten ne on usein rajattu peruuttamisoikeuden ulkopuolelle.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan tuotteen tilauksen voi peruuttaa, mikäli tilattua tavaraa ei ole vielä toimitettu. Tällöin kuluttaja kuitenkin syyllistyy sopimusrikkomukseen ja myyjä voi halutessaan vaatia vahingonkorvausta niistä kustannuksista, jotka tilauksen peruuttamisesta hänelle aiheutuvat. Vahingonkorvauksen määrä voi olla myös määritelty ennakkoon tilaussopimuksessa.

Myös palvelutyön keskeyttäminen on Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan sopimusrikkomus, jolloin yritykselle on korvattava tehdystä työstä aiheutuneet kustannukset sekä kohtuullinen vahingonkorvaus sopimusrikkomuksesta.

Teemaviikko 6/17, osa 1: Sopimusten kesto ja irtisanominen

Tällä kertaa teemaviikkomme aiheena on kuluttajan oikeudet. Suomessa kuluttajien oikeuksia turvaa kuluttajansuojalainsäädäntö sekä kuluttaja-asiamies. Aloitamme teemaviikon sopimuksilla.

Sopimukset voivat olla kestoltaan joko kertaluonteisia tai pitkäaikaisia. Hyvä esimerkki kertasopimuksesta on ruokakauppaostos, jossa molemmat osapuolet täyttävät velvoitteensa yhdellä kerralla. Pitkäaikaiset sopimukset puolestaan jaetaan toistaiseksi voimassa oleviin sekä määräaikaisiin sopimuksiin.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) mukaan toistaiseksi voimassa olevat sopimukset ovat voimassa niin kauan, kunnes jompi kumpi sopimuksen osapuolista irtisanoo sen. Toistaiseksi voimassa olevissa sopimuksissa on yleensä vaihteleva irtisanomisaika, mutta se saa olla korkeintaan 30 päivän tai yhden kuukauden mittainen. Toistaiseksi voimassa olevia sopimuksia ovat esimerkiksi lehtien kestotilaukset.

Määräaikaiset sopimukset päättyvät sovitun määräajan kuluttua loppuun. Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan määräaikaisten sopimusten ketjuttaminen on kiellettyä, eli sopimus ei saa jatkua uutena määräaikaisena sopimuksena automaattisesti. Määräaikainen sopimus voi kuitenkin jatkua toistaiseksi voimassa olevana, jos siitä on on ilmoitettu kuluttajalle selkeästi etukäteen. Esimerkiksi tietoyhteiskuntakaaren mukaan teleyritys ei saa jatkaa määräaikaista sopimusta uudella määräaikaisella sopimuksella ilman tilaajan kanssa tehtyä uutta kirjallista sopimusta.

Määräaikaista sopimusta ei voi irtisanoa kesken sopimuskauden, ellei sille ole erityistä syytä, jonka yritys voi KKV:n mukaan määritellä kohtuuden rajoissa itse. Jos kuluttaja irtisanoo määräaikaisen sopimuksen, on yrityksellä yleensä oikeus saada kohtuullinen korvaus haitasta, jonka irtisanominen aiheuttaa myyjälle. Kuitenkin, jos irtisanominen tapahtuu ns. sosiaalisen suoritusesteen perusteella (itsestä riippumaton syy, kuten sairaus tai työttömyys), voi yritys KKV:n mukaan periä vain sopimuksen päättymiseen asti kertyneet maksut.

Sopimus irtisanotaan irtisanomisilmoituksella, joka on hyvä tehdä myyjälle kirjallisesti. KKV:n mukaan yritys ei saa periä irtisanomisilmoituksesta maksua.